torstai 14. toukokuuta 2015

Sisustusjuttuja ja muita kuulumisia










Kotiin on ilmestynyt enemmän vihreää, viherkasvien muodossa. Vaaleanpunainen pieni pöytä löytyi rustasta taannoisella Haaparannan reissulla. Mustaa olen lisännyt valkoisen seuraksi, se kun tuo kontrastia kovasti tähän muuten niin vaaleaan sisustukseen. Annon tuotteita meiltä löytyykin musta-valkoisena. Sarjasta löytyy monia mieleisiä juttuja. Purkit sain äitienpäivälahjaksi. Ikeasta kotiutui mm. musta-valkoinen tyynynpäällinen ja mustat Jansjö -valaisimet pojan huoneen pöydälle ja sängyn reunaan. Säkkikankaiset korit löytyi h&m mallistosta. 


Tällä viikolla oli eskariin tutustuminen ja opettaja antoi eskarilaisen kotiläksyn mukaan. Läksyn tehtyään poika ympyröi hymynaaman mikä tarkoitti että tehtävää oli tosi kiva tehä. 

Minne nämä vuodet vierii? Muistan sen kuin eilispäivän kun minusta tuli äiti ja tämä suloinen, pieni nyytti nostettiin ensi kertaa rinnalleni. Ja nyt tämä nyytti on kohta 6 -vuotias ja aloittaa elokuussa esikoulun. <3 Haikeaa on ja sydämestä ottaa, mutta ehkä siihen ajatukseen tottuu ja onhan tässä vielä hetki aikaa sulatella asiaa. 


Poikien kans käytiin tänään pyörälenkillä. Peltoja, hiekka- ja metsäteitä, luonnon rauhaa ja hiljaisuutta. 
















3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Onko tuo tilkkupeitto sohvan päällä Juskistä? on kyllä niin herkun värinen että itellekkin tekis mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! On Jyskistä ja se on kyllä aivan ihana. Mulla onkin niitä jo pari ja terassillekin tarvis... :)

      Poista
  2. ois kiva nähä kuvia enempi teidän kodista... teidän huoneesta yms :)

    VastaaPoista