Tänään, kun muistui töistä kotiin ajellessa mieleen oma lapsuus ja nuoruus, tuntui pahalta. Yksinäisyys ja se, miten kukaan ei tykännyt minusta, eikä ottanut mukaan. Välteltiin ja kartettiin, puhuttiin pahaa selän takana ja naureskeltiin. Yks jopa tarttui pyörän tarakasta kiinni, eikä päästänyt menemään. Muistan vieläkin ne vihan tunteet hänen silmissään. Olisi varmaan halunnut tehdä minulle muutakin pahaa, mutta ei onneksi tehnyt, koskaan.
Tänään mielessäni kuvittelin jo puheen seuraavaan luokkakokoukseen, koska edelliseen (ensimmäiseen) en uskaltanut edes mennä kiusaajiani ja hyljeksijöitäni silmiin katsomaan. Kertoisin siitä, miten kurjaa elämäni on ollut heidän kanssaan, siinä koulussa ja luokassa. Aina joka paikkaan viimeisenä valittu, koskaan kukaan ei olisi halunnut joukkueeseensa tai parikseen. Kertoisin, miten en meinannut uskaltaa kouluun, kun ei ollut ketään. Kertoisin myös, että olen saanut kuulla, että minun kans olisi jopa haluttu kaveerata, mutta ei ole uskallettu olla ettei itseäänkin ole alettu syrjimään ja hyljeksimään. Yksi kertoi, että olisi halunnut ottaa ammattikouluun mennessään kyytiin, kun tiesi meidän opiskelevan samassa koulussa, mutta ei ollut uskaltanut. Olisi halunnut bussissa tulla viereen ja juttelemaan, mutta ei ollut uskaltanut. Mua pelotti aina mennä bussiin, kun kiusaajat istuivat samassa bussissa. Jos huutelevat, haukkuvat ja puhuvat pahaa selkäni takana. Haluaisin kertoa heille, että miettikää, te nyt itsekin äidit ja isät, miltä teistä tuntuisi jos teidän omaa lasta kohdeltaisiin samalla tavalla? Mitä ajatuksia se herättäisi? Oma vapaa-aikakin meni aina kotona, koska ei ollut ketään eikä mitään. Ja nuoruus, se on ainutkertainen aika - aikaa jolloin pitäisi elää täysillä! Nähdä, kokea, nauttia ja ELÄÄ elämää. Isosti. Ok, yksi erityisluokalla oleva kaveri, kenen kanssa olin kaveri jonku vuoden, mutta olisin halunnut olla muiden kaveri myös niissä muissakin porukoissa, suosittujen joukossa.
Haluaisin kertoa, miten syvästi ne kokemukset jää ihmiseen. Miten niitä kuljettaa mukana lopun elämänsä. Kiusaaminen jättää jälkensä. Ehkä eniten vielä se henkinen. Haluaisin saada heidät miettimään. Odotin, että kelpaisin. Odotin, että joku haluaisi olla ystävä ja joskus joku valitsisi minutkin ensimmäisenä johonkin, olisin jollekin jotain hänen elämässään. Joku kertoisi sen. Mutta haluaisin myös kertoa, että vaikka lapsuuteni ja nuoruuteni oli surullista, yksinäistä ja koin olevani niin erilainen (liian vauhdikas, paljon puhuva ja määräileva), etten sen vuoksi kelvannut teille enkä muuta silloin pystynyt eikä ollut taitoja, olen tästä kaikesta huolimatta löytänyt itselleni parhaan miehen, joka on pitänyt minusta erittäin hyvää huolta ja miehen, jolle olen aina ollut riittävästi ja enemmänkin. Ja tiedän, että hän rakastaa minua hautaan asti. Olen saanut hänen kanssaan rakkaimmat ja suloisimmat lapset, jotka ovat minulle ja meille kaikki kaikessa. 🤎
Kirjoitan tätä kyyneleet silmissä. Kaikki kokemukset kasvattaa, ajattelen. Silti kaikkia kokemuksia ei tarvittaisi elämän helminauhaan. Jokaisen lapsen ja nuoren tulisi saada olla oma itsensä ja olla hyväksytty ja kelvata sellaisenaan. Että ottaisivat mukaan ja yrittäisivät edes sietää, etteivät ainakaan näyttäisi sitä kuinka oksettava olet. Sitä yritän omillekin opettaa. 🤎 Ymmärrän hyvin, että voi tulla asioita, kuten kiusaamista, määräilyä jne, että jopa välit voi mennä ja ristiriidat voi olla niin isoja, että ystävyyskin voi katketa, se orastavakin kun ei vain toisen kanssa ystävyydestä tule mitään. Monesti sitä syytti itseään, että minä olen viallinen, vaikka olin herkkä nuori, juuri täydellinen omana itsenäni ja tiedän, että kiusaajat on ne, jotka tekee väärin - ei kiusatuksi tulleet. Haluaisinkin kysyä sinulta kiusaaja, koetko onnistuneesi? Olleesi parempi ihminen? Voitko nukkua yösi rauhassa, eikö asiat paina mielessä? Miksi et pyydä anteeksi, pyytämättä?
Aika ajoin nämä ajatukset tulee mieleen, vaikka niistä onkin yrittänyt päästä eroon. 🙏 Elämä jatkuu, täällä ja näiden ihmisten rinnalla. Ja elämään on myöhemmin nuoruusvuosina ja nyt aikuisiällä löytynyt rakkaita ihmisiä ja ystäviä, jopa niin paljon, että välillä oikein ihmettelen olenko tosiaan ansainnut tätä kaikkea, koska olen aina saanut kokea olevani huonompi ja vähempiarvoisempi, välillä en ihminen ollenkaan. Mutta sen tiedän; olen hyvä ihminen ja jakanut paljon hyvää ympärilleni. Ja aion jatkaa tällä tiellä.
Kuka tietää, millaista elämäni olisi voinut olla, jos olisinkin ollut hyväksytty ja päässyt piireihin tai ollut suosittu? Yritin hakea hyväksyntää muilla, väärälläkin keinoilla ja käytin hyväksi muiden ihmisten tunteita, joita olen sittemmin pyytänyt heiltä anteeksi. Mutta uskon siihen, että ilman näitä kokemuksia en olisi tämä ihminen tässä, vaikka edelleen välillä heikkona ja horjuvana, mutta vahvempana kuin koskaan. Tämän hetken elämä on pääosin todella hyvää ja olen elämästä kiitollinen tänäänkin.
Tänä päivänä minulle jopa halutaan tulla kylään tai iltateelle tai illanviettoihin saunatupaan, kysytään lenkkiseuraksi tai avantoon, eikä mulla edes aina riitä aikaa kaikille ystäville joiden kanssa haluaisin olla enemmänkin. Ja tänä päivänä myös ymmärrän, että ystävyys ei ole itsestäänselvyys. Olen jokaisesta rinnallani kulkijasta sanoinkuvaamattoman kiitollinen. Kiitän isosti sinua joka vierelläni kuljet. Olet arvokkainta elämässäni, mutten aina muista sinua siitä kiittää. ❤️ Tänään tuntuu, että ehkä olen tehnyt kuitenkin ja kaikesta huolimatta monia asioita oikein, koska olen tässä, tällaisin miettein. Ehkä minua ja avoimuuttani on tarvittu.
Tiedättekö, että avoimuus lisää avoimuutta? Puhukaa, puhukaa ja puhukaa! Myös niistä negatiivista kokemuksista. Vertaistuki - se on myös mittaamattoman arvokasta. ❤️
Minä kutsuisin näitä lapsuuteni ja nuoruuteni yksinäisiä vuosia jopa traumoiksi. Voisin sanoa, että sosiaalinen media on kerrankin ollut hyvä - sieltä minä olen ponnistanut jaloilleni, aloittanut elämäni 2.0. version elämästäni ja olen ikuisesti kiitollinen kaikesta hyvästä mitä olen sieltä elämääni saanut. Kannustusta, rakkautta, ystävyyttä, lohdutusta, kauniita sanoja. Ennen kaikkea ystäviä. ❤️ Miettikää!
- - - - - - -
Tällaisen viestin laitoin tämän päiväisen tekstin julkaisemisesta saamastani rohkeudesta!
Kiusaajalleni J:lle,
Tämän viestin olen aikonut lähettää sinulle jo vuosia sitten ja viimein minulla on riittävästi rohkeutta tehdä tämä….
En unohda sitä vihan kiiltoa silmissäsi. Haluan kysyä sinulta, että eikö sinulla tunnu missään edes tässä iässä, itsekin isänä, se, miten oot hyljeksinyt ja vihannut minua ja saanut kaikki puolellesi? Onko kiusaaminen mielestäsi edelleen ok ja hyväksyttävää? Ja syrjiminen ja se katse millä näytät, kuinka paljon halveksit ja miten ala-arvoisena toista ihmistä pidät - kun et edes tervehtinyt - vaikka olemme vanhoja koulukavereita ja vuosien jälkeen näimme - kun kerran olin kesällä katsomassa lentopallopeliä (kotipaikkakuntani) koulun pihassa, jossa lapsemme samaan aikaan leikkivät ja kummipoikani pelasi kanssasi samassa joukkueessa siinä pelissä. Varmasti tunnistit minut, koska minäkään en erehtynyt sinusta, kuvasi on piirtynyt verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi, kuinkas muutenkaan. Ymmärrätkö edes, mitä oot minulle tehnyt ja aiheuttanut? Ainakin laskenut itsetuntoani ja oman arvon tuntoani valtavasti. Ja vasta 35 -vuotiaana uskalsin alkaa elää ja olla viimein se, mikä olen ja päätin, että tulen viimein hyväksytyksi ja kelpaan omana itsenäni ja elän hyvää elämää, ansaitsen sen! Entä jos sun lapsia kiusattaisiin, mietipä miltä se susta tuntuisi? Oon pitkään halunnut laittaa sulle viestiä, kun sulla ei oo ollu kanttia tulla pyytämään anteeksi. Eipä tietenkään, koska kuvittelit olevasi parempiarvoisempi ihminen. Haluan myös kertoa, että olen aikuisiällä tajunnut, että oot ollut ihan raukka ja säälittävä. Vain sellaiset reppanat ajautuu kiusaamaan muita, joilla on itsellään paha olla! Sua ei ehkä kiinnosta, mutta olen pärjännyt elämässäni loistavasti - eniten siksi, että päätin tehdä elämästäni hyvää ja päätän edelleen niin, joka päivä. Ja olen saanut rinnalleni parhaan miehen, joka rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen ja jonka tiedän olevan rinnallani hautaan saakka. Meillä on myös 3 upeaa poikaa, jotka osaavat kohdella muita ihmisiä hyvin. Olen perheestäni äärimmäisen ylpeä ja onnellinen ja ansainnut heidät. ❤️ Koen myös olevani äitinä onnistunut.
Muistan sut pahimpana kiusaajana koulustamme, enkä siksi uskaltanut edes luokkakokoukseen, mutta seuraavassa luokkakokouksessa lupaan yllättää sinut ja muut kiusaajani. Jos vielä tänään koet olevani yläpuolellani ja parempi ihminen kuin minä, olet valitettavan väärässä. Mulla on ystäviä kymmenittäin ja olen jopa suosittu nykyään. En olisi uskonut itsekään, että niin voi käydä, mutta tiedätkö - ehkä juuri siksi, koska teit mun elämästä helvettiä peruskoulussa ja ammattikoulun bussimatkoilla ja pysäkeillä, vain olemallakin siinä ja näyttämällä naamasi ja sitähän sinä halusitkin.
Toivon, että sun lapset on edes hiukan viisaampia kuin isänsä ja olisit opettanut heille miten muita ihmisiä kohdellaan. Jos heillä onkin ollut jotain erilaista - ehkä olet huomannut, että heitäkin voi joku hyljeksiä ja syrjiä - eikä se ole oikein, ikinä eikä kenenkään kohdalla.
Ehkä olet kasvanut aikuiseksi ja huomannut, ettet olekaan täydellinen ihminen. Surettaa, miten äitisi on kasvattanut sinut. En toivo tähän maailmaan yhtään samanlaista kasvatusta saanutta lasta ja toivon, että oot ottanut opiksesi virheistäsi ja vaimosi olisi ollut sinua parempi kasvattaja lapsillesi kuin äitisi sinulle.
Kaikesta huolimatta, mukavaa tulevaa kesää! Toivon, että voimme elää ja kohdata normaalisti jatkossa ja ymmärrät, miksi kirjoitan tämän viestin tänään. 40 vuodessa elettyä elämää oppii paljon ja ymmärtää, että itse onkin ollut hyvä ihminen toisille, mutta sinä ja muut ette vain ole ymmärtänyt sitä. Pelkäsin koko peruskouluaikani tulla kouluun ja ammattikouluaikani mennä bussiin, kun en tiennyt alkaako haukkuminen, nimittely, bussiin pääsyn estäminen, vieläkö käyt käsiksi minuun tai pyörääni tai mitä milloinkin keksit. Toivon, että viestini herättää jotain ajatuksia ja saa sinutkin miettimään elämääsi ja tekojasi. Olen myös aina uskonut elämässäni, että karma hoitaa sen mitä itse en voi. Ja onkin tehnyt näin. Eräältä minua väärin kohdelleelta meni muisti ja hyvä niin.
Terkuin, N
Ps. Kirjoitin tekstin myös blogiini, koska haluan, että muutkin ihmiset saavat rohkeutta ottaa yhteyden raukkamaisiin kiusaajiinsa, jotka eivät ole koskaan ymmärtäneet pyytää anteeksi tekemistänsä pahuuksista ja koska me kaikki olemme syyttömiä siitä, mitä meihin on kohdistettu ja ennen kaikkea, näyttää, että seisomme vahvoina teidän yläpuolellanne ja näytämme teillä miten selvisimme - ettekä saaneet meitä lannistettua. Etkä sinä minua, vaikka ainekset toisenlaiseen elämään olivatkin kaikesta elämäni tärkeimmistä vuosista huolimatta.
Voisin todeta, että ehkä en olisikaan tämä ihminen tässä ja asiat niin hyvin kuin ovat, ellen olisi itkenyt pahaa oloani pois, ollut äärimmäisen avoin ja rohkea, kertonut julkisesti tästäkin kokemastani.
Haluan sun tietävän, että sinä olit se paha. Sinä teit väärin! Minä olin paha vain siksi, että olin olemassa!
#kiusaaminen
#koulukiusaaminen
#koulukiusattu
#kirjekiusaajalle
#kiusaamisenarvet
#kiusaamistrauma
#traumakiusaamisesta
