sunnuntai 30. marraskuuta 2014

1. Adventtisunnuntai









Tänään sytytimme ensimmäisen adventtikynttilän.
Rauhallista ensimmäisen adventtisunnuntain iltaa!

torstai 27. marraskuuta 2014

DIY kattokruunu ja hylly keittiöön





Juuri sellaisena päivänä, kun olis mitä kuvata, 
ei oo valoa niin että hyviä kuvia sais, mutta nämä saa luvan
parempien puuttuessa kelvata. 
(ties vaikka otan myöhemmin uudet ja vaihdan ne tähän.)

Eilen illalla saivat keittiön kattolamput lähtöpassit, 
kun sain valmiiksi tilalle tulleen "kattokruunun".
Tämäkin on koivusta tehty (riippakoivun oksat). 
Spreijattu valkoisella kiiltävällä spraylla varovasti,
jonka jälkeen lisätty rautalankaan valkoisia helmiä 
(oisin halunnu lisäksi punasia, vaan kun ei mulla ollu)
ja hopeisia pieniä kulkusia. 
Lopuksi laitoin kaksi paristoilla toimivaa led -valosarjaa. Yhteensä 40 lamppua.
Sitten kolmella rautalangalla kattoon, koukkuun. Halkaisija on reilut 60 cm.

Enkä tehnyt mitään tukirengasta rautalangasta, kun ei sitä kotoa sillä hetkellä
löytynyt, kun inspis iski. Hyvin oon kuitenkin koittanu sitoa ja paljon,
joten uskoisin että kasassa pysyy, vaikka roikkuukin vaakatasossa.

Hylly on jo aikaisemmin tehty. 
Lemppariani, harmaantunutta vanhaa lankkua.
Hyllyn kannattimet on mustat ja valurautaa, ne on ostettu kärkkäiseltä.
Että pidänkin näiden värien yhdistelmästä!


Nyt kun on alkuun päästy, niin lisää DIY juttuja on tulossa ja vähän muutakin!

Mukavaa torstain jatkoa!




keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Dumlemuffinssit ja eilisen kuulumisia




Eilinen oli kiva päivä.
Leivoin monenlaista. Pikkuveli sattui nukkumaan pidemmät unet.
Pizzaa rullarieskaan, sämpylöitä ja dumlemuffinsseja.
Käytettiin pikkuveljeä 2kk neuvolassa ja saatiin komeat mitat, 59 cm & 5610 g. (1kk 4720 g)
Saatiin mukavia vieraita pojan kans päivällä ja illalla pihalla seisoi pikkuinen
lumiukko pojan toimesta. Kovin on söpö ja hellyttävä,
tosin jo hyvin sulanut. Kovin isoa ei siitä määrästä lunta saanut, 
ja yön aikana kaikki lumi olikin jo lähtenyt.

Eilinen ilta meni taas risupuuhissa, kun aloittelin meille kattokruunua tekemään.
Nyt mietin raaskinko suihkuttaa siihen vähän sprayta ikään kuin lumeksi pintaan.
Koristeeksi helmiä, kulkusia, nauhaa - jotain näistä, 
vai jotain aivan muuta?
Koristeita voikin vaihdella sitten vuodenaikojen mukaan...

Tässäpä vielä ohjetta muffineihin. Helppoja ja nopeita, ei sähkövatkaimia tai muutakaan ylimääräistä!
Etin siis tosi herkullista ohjetta ja kun aloin tällä ohjeella tekemään, niin 
huomasin että oon aina (jo vuosia) tehny tällä ohjeella ja niistä ei oo tullu hyviä. 
Nyt tajusin että syynä on ollu liian pitkä paistoaika ja korkea lämpötila.
Eli paista just kypsiksi (max. 10 min.), ei yhtään yli.

Dumlemuffinssit

5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
1/2 tl suolaa

1 kananmuna
2,5 dl maitoa
150 g voisulaa

Melkein pussillinen dumlekarkkeja

Sekoita kuivat aineet keskenään. 
Sulata voi, lisää sulan voin joukkoon
kananmuna ja maito. Sekoita kuivien aineiden kanssa sekaisin.
Lusikoi taikina vuokiin ja laita jokaisen muffinin päälle dumlekarkki ja paina sitä vähän.
Paistoin 180-190 asteisessa uunissa.

Ohjeella tuli 22 muffinssia.






perjantai 21. marraskuuta 2014

Koivukranssi DIY









Eilisillan askartelu. Hetken mielijohteesta piti alkaa väsäämään 
koivun risuista kranssia.

(viime syksynä näin eräässä kodissa näitä ja
siitä asti on mielessä ollu, että pitäs tehä... No, vihdoin! Eikö sitä niin sanota, että 
hyvin suunniteltu on puoliksi tehty?)

Ja koska en oo ikinä ollu mikään askartelija / värkkääjä, 
oon lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen.

Kokonaisuudessaan aikaa meni maksimissaan se puoli tuntia.
Eikä tarvikkeitakaan tarvi kuin ruskeaa rautalankaa koivun risujen lisäksi.
Kaikki muu mitä haluaa laittaa, on sitten ekstraa. 
Mä löysin meidän joululaatikosta noita kristalleja, 
laitoin kaikki mitä löysin, kun ei niitä montaa ollut ja jouluvalot.

Teko-ohjetta ei paljoa tarvi. Oksia nippuun ja rautalangalla kiinni,
lisää oksia, taas kiinni ja niin paljon oksia kuin haluaa kranssille kokoa ja paksuutta. 
Kannattaa osa jättää noin "törröttämään"
niin on elävämmän näkönen.

Koristaapaahan terassia nyt sitten.

Ja kerran taannoin miehen kotipitäjän kirpparilta löydetyt beigen väriset,
ihanasti kuluneet luistimet pääsi myös terassille talvitunnelmaa luomaan. 
Melkeen ilmaseks siis tämä kaikki ilo. Hintaa näille tuli vitosen luokkaa.
Näitä kranssejahan vois tehdä useammankin ja lahjaksikin aattelin!

Herätessä luonto yllätti kauneudellaan, valkoisuudellaan ja valollaan.

Linnut ovat saaneet ruokaa nyt parin viikon ajan meidänkin pihasta.
Maapähkinöitä ja auringonkukansiemeniä valikoitiin täksi vuodeksi. Lisäksi talipalloja.
Lähinnä talitinttejä on "pöntöllä" näkyny. Pönttö on ostettu aikanaan Jyskin alekorista,
kun ihastuin siihen saman tien.

Huomiseksi meillä on ohjelmassa peuhapäiviä ja paloasemaan tutustumista - 
taitaa olla paloauton kyytiäkin luvassa.



tiistai 11. marraskuuta 2014

Kuulumisia mummolasta ja kotoa








Viime viikko vietettiin mummolassa. Iskä pääsi käymään odotetulla reissulla. Kuluneen viikon aikana käytiin muutamassa paikkaa kylässä, poika sai juottaa vasikkaa, tehä lumitöitä papan kans raktorilla ja lapioiden. Käytiin myös laskemassa eka kertaa mäkeä tälle vuodelle 5 -vuotiaan, omien sisarusteni ja heidän kavereidensa kanssa. 
Lunta oli paljon ja siitä kyllä nautittiin. Lumi ja valoisuus kun ovat nyt muisto vain! Sitä valkeaa joulua odotellessa siis. Sunnuntaiaamuna aikaisin saatiin myös iskä kotiin ja näin ollen juhlittiin mummolassa vielä isää ja pappaa.
Täytekakku tehtiin ja lahjat annettiin.

Eilen poika halus kauppareissulla ostaa piparitaikinaa ja sekös mulle sopi. Ite sitten reippaana leipoi tänään kaikki. Taikinan kaulimisessa ja paistamisessa vain avustin. 

Eilen ripustin myös clas ohlsonilta tilaamani jättitähdet olohuoneen ikkunaan. Halkaisijaa tähdillä peräti 100 cm ja kyllähän nuo mukavaa, lämmintä valoa tupaan tuo. 






keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Pakkaspäiviä













Meillä on talvi! En usko että lumi on tullut vielä jäädäkseen, mutta toivottavasti pysyy kauan maassa. Kaikki on niin kaunista ja valosaa. Lumi on verhonnut maan, puut ja pensaat. Hanget kimaltaa kilpaa auringon kanssa. Pakkasen kirpeys tuntuu nenässä ja poskipäissä. 

Muistakaa pukeutua lämpimästi ja nauttikaa läheisyydestä <3  

Toissa yönä myrsky teki tuhojaan. Ainakin kaksi puuta kaatui. Hyväunisena en ole myrskyn voimakkuudesta tiennyt mitään. Onneksi talo, autot tai mikään muukaan ei myrskyn tuhoissa kärsinyt. Toinen puu lähti juuriltaan ja toinen katkesi alhaalta varresta.

Onko teillä lunta?