perjantai 28. elokuuta 2015

Reissuviikonloppu





Perjantaina ajettiin Lahteen. Oltiin kaksi yötä Scandicissa. Syystarjoushintaan 69 e / yö. Tähän sisältyi aamupala ja alle 13 -vuotiaat majoittuivat veloituksetta. 
Huone oli pieni, siitä ei pääse mihinkään. 
Nukkumistarkoitukseen kuitenkin riittävä. 18 neliötä. Hotellille plussaa hyvästä asiakaspalvelusta, viihtyisistä tiloista ja klubi-jäsenten edullisemmista parkkeeraushinnoista 4 e / vrk (muille 8 e / vrk). 




Lauantaina runsaan aamupalan jälkeen ajeltiin isomman pojan kans johonki puistoon kun satuin muistamaan että on siivouspäivä. Tein muutamia kivoja löytöjä ja nähtiin sorsiakin.


Muuten päivä meni juhliessa veljeni ja hänen tyttöystävänsä kihlajaisia. 
Kihlajaisissa keskityttiin itse juhliin, eikä sieltä näin ollen tullut otettua yhtään ainutta kuvaa. Mutta niin ihana kihlapari ovat ja kuvia saadaan heiltä varmasti myöhemmin! <3 



Tulomatkalla lähtiessä käytiin Kauppakeskus Karismassa, josta myös jotain pientä tarttui mukaan. Myöhemmin sitten kahviteltiin ja jaloteltiin näissä maisemissa. Samalla lapset pääsivät vähän leikkimään. 

Nyt onnellisesti kotona ja omassa sängyssä. Kyllä oma koti vaan on maailman paras paikka - sen tietää jo pieni lapsikin! 


Miten teidän viikonloppu meni? 







2 kommenttia:

  1. Ihana viikonloppu-reissu teillä :) Meillä meni kirppistä pidellessä :)

    VastaaPoista
  2. Kiva reissu teillä, söpöjä kuvia. :)
    Multa jäi nyt siivouspäivä välissä, kun olin kotona käymässä.

    VastaaPoista