Viime viikon aikana olen virkannut elämäni ensimmäisen tiskirätin.
Ei oo ulkonäöltään kaikkein kaunein, saati muutenkaan onnistunein,
mutta jonku on oltava se ensimmäinen kappale.
Löysin eräältä pihakirppikseltä vanhan lypsyjakkaran,
niin pieni ja söpö. Tästä köyhdyin vaivaiset 5 e. Vähän on toinen jalka kierossa,
mutta tuoli ite on suora, eikä keiku suuntaan tai toiseen, niin ei haittaa.
Tämän vois vaikka joskus maalata... Ehkä mintun väriseks tai vaaleansiniseks.
Viime lauantaina saatiin mies reissusta kotiin! <3
Oli todella ansaitulla viikon reissulla Italiassa ystävänsä kanssa.
Sain tämän kauniin nilkkakorun tuliaisiks. Tämmösestä korusta olinkin seuraavaksi haaveillut.
Maanantaina käytiin Kalajoella, uimassa ja lohilaaksossa kalastamassa.
Pientä kalasaalista toivottiin, mutta jättiläiskokoinen, 2,8 kg kirjolohi saatiin saaliiksi.
Se savustettiin paikan päällä
ja kyllä savustettu lohi on sitten hyvää! Sitä on syöty pelkästään,
tehty pastaa ja tänään lohikiusausta.
Kiusaukseen laitoin lohen lisäksi peruna-sipulisekoitusta,
ruokakermaa, suolaa, sitruunapippuria & tilliä.
Iltauinnilla käytiin myös koko perhe sillä välin, kun kala savustui.
Miten teillä on viikko menny?
Kaunis on tuo tiskirätti! <3 minkälaisesta langasta sen virkkasit? :) Hyvä vinkki itsellekin, tiskirättejä kun kuluu joka viikko monta kappaletta. Tuollainen ekologinen tiskirätti olisikin hyvä. Ja ihania kuvia menneeltä viikolta <3
VastaaPoistaKiitos! Muistelen että lanka on jotain novitan tavallista puuvilla / virkkauslankaa. :) oon ostanu sen jo aika päiviä sitten, niin en oo ihan varma.
PoistaKivoja kuvia, aivab ihanat nuo iltakuvat tuolta rannalta <3 taidankin mennä iltauinnille tänään :)
VastaaPoistaKiitos, mielestäni oli myös kauniit maisemat! Tekis itelläki mieli tänään uimaan, kai se on illasta viimestään mentävä. :)
PoistaVinkkinä, että bambu langasta kuulemma tulee parhaat tiskirätit. En oo vielä itse kokeillu mutta näin oon kuullut :)
VastaaPoistaMää oon kuullu saman mutta ei ollu just sillä hetkellä kuin tavallista puuvillalankaa niin siihen oli tyytyminen. :) Pitäs ostaa bambulankaa seuraavan inspiksen heräämistä varten valmiiksi.
PoistaTerve! Voi että oot löytäny ihanan jakkaran! Mä oon pitkään katellut tuon tapaista aina kirppareilla käydessäni, vaan eipä oo vielä mulle löytynyt.. T. Hanna-K :-)
VastaaPoistaMoi! Kiva kun käyt ja kommentoit! :) eiköhän sullekin vielä jakkara löydy. :) ehkä se tulee vastaan sitten kun sitä vähiten oottaa löytävänsä!
Poista