torstai 14. elokuuta 2014

Arkea ja mutakakkua


Aamupalalle kaivettiin kynttiläalustat kaapista ja sytytettiin kynttilät.

Mies teki takkaan tulet ennen töihin lähtöä.


Puuro maistuu koko perheelle, voisilmän kera tietenkin.


Pyykkiä on pesty jo neljä koneellista.

Eilen saatiin postissa uudet pussilakanasetit koko väelle. 

Meidän sänkyyn vaaleanpuna-valkopalloset ja pojalle 

Paul Frankin apinat.


Aamu on kulunu piirtäen, värittäen ja pikkulego-autoja rakennellessa.

Iltapäivällä sitten heti pihalle, pyöräilemään ja kavereita kattomaan.


Aamulla oli sen verran viileämpää, että piti jo heittää paksumpaa paitaa päälle ja

lämpimämpää sukkaa jalkaan.



Viime viikolla kyläillessä uudessa kyläpaikassa saatiin maistaa fazerin mutakakkua,

joka olikin tosi hyvää. 

Tänään sitten tein ko. kakun kotiin herkuteltavaksi.


Fazer Mutakakku

200 g fazer leivontasuklaata
200 g voita
4 kpl kananmunia
2 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Paistetaan 200 asteessa, n. 15-20 min uunista riippuen.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 
Sulata suklaa ja voi, lisää ne munasokerivaahdon sekaan.
Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe taikinaan, sekoita varovasti, esim. nuolijalla.
Kaada seos n. 25 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan.

Itse käytin fazerin maitosuklaata, kun ei tummaa kaapissa ollut,
mutta vähensin sokerin määrästä 0,5 dl.

Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa.
Kakun on tarkoitus jäädä keskeltä löysäksi ja paistua vain reunoilta.
Kakun voi tehdä valmiiksi vaikkapa jo edellisenä päivänä.


Eilen käytiin ystävillä kylässä, pitkästä aikaa. 

Olipa mukava jutustella taas iltahetki.

Saatiin herkutella grillissä paistetuilla hamppareilla ja olihan ne hyviä! 

Myös mammojen kans on ehditty kokoontumaan tällä viikolla saunomisen ja grillaamisen merkeissä.

Tänään ajateltiin viettää ihan vain laatuaikaa perheen kans.

Sitähän vois vaikka saunan lämmittää ja taidampa illalla tunnelmoidakin, 

laittaa useamman kynttilän illalla palamaan <3 


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta elo, namin näköstä mutakakkua ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tavalliset päivät onkin niitä parhaita! :) ja kiitos, mutakakku oli kyllä hyvää!

      Poista
  2. Näyttääpä herkulliselta kakku! :p pitääpä kokeilla tällä ohjeella, mulla eri ohje ja paistuu aina liikaa, ei oo tällästä sulaa keskeltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä ohje on kyllä kokeilemisen arvoinen... Onnistuu varmasti, kunhan ei paista liian pitkään. :)

      Poista