torstai 24. heinäkuuta 2014

Reissussa


Sunnuntaina lähdettiin reissuun. Ihan ensiksi ajettiin Kälviälle, Toivosen eläinpuistoon ja museokylään.

Paikka oli todella ihana. Sääkin melkeen suosi. Alkuun ripotteli vettä, sitten sitä tuli vielä kovemmin,

mutta onneksi sade myös loppui nopeasti.

Oltiin puistossa vajaa 3,5 h ja aikaa oli sopivasti. Näkemistä oli paljon 

ja jokaiselle löytyi mieleistä katseltavaa. Oli erilaisia eläimiä, museoita, kuten erämuseo miehelle.

Itse pidin vanhasta koulusta, kaupasta & postista muutaman mainitakseni. 

Kaikista otin paljon kuvia, mutta enempää en viitsi tähän postaukseen enää laittaa,

sillä paljonhan tähän jo tulikin reissussa näpsittyjä otoksia...



Porokin oli aitauksessaan.


Ja vuohet omassaan.


Antin tupa, ihana vanha hirsitalo.


Ihana kasvihuone. Kelpuuttaisin omalle pihallekin.






Poika pääsi käymään paloauton ratissa. Tämän lisäksi käytiin vanhassa laivassa 

ja entisvanhaan tapaan rakennetussa leikkipuistossa.


Oli vanhaa taksia ja autoa, pyöriä, moottoripyörää.


Sorsat omassa lammessaan. Ja liuta pikkutipuja. Kuvastakin taitaa yhden pikkuisen erottaa.


Vanhaan tapaan sisustettu koululuokka. Ihana! 

Pulpetteja eri vuosikymmeniltä. Open pöytä, karttakepit, helmitaulut, 

opetustaulut, vanhoja kirjoja jne.


Yövyimme ensimmäisen yömme Sokos Hotel Kaarlessa, josta saatiin varaamamme tilalle 

parempi huone samaan hintaan, kun ensimmäiseksi varatussa ei ollut ilmastointia

ja lämpötila sisällä oli kokonaiset 27 astetta. Tässä huoneessa nukuttiin hyvin koko perhe.


Huoneen vessa. 


Maanantaipäivä kokonaisuudessaan vietettiin PowerParkissa, Härmässä.

Oli mukava nähä miten pikkumies nautti!


Joihinkin laitteisiin sai aikuinen mennä mukaan. Tässä iskän kans ovat 

lasten vuoristoradassa.


PowerParkista löytyy myös röllikylä, jossa tosin röllit olivat juuri menneet mökkiinsä, 

kun tänne saavuttiin, mutta varmaan parempi niin... Hienoja rakennuksia toinen toisen perään.


Lähtiessä käytiin RoadHousessa, josta löytyi yksi merkkivaateliike, jossa myytiin esim. Guessia, 

sitten lihakauppaa, kahvilaa, yksi ruokakauppa ja tämä ihana FinnMarin tehtaanmyymälä,

josta olisin voinut kotiuttaa vaikka mitä. 

Muutaman pikkujutun löysinkin, katotaan jahka niistä joku päivä kuvia laitan.



Olisin voinu jäähä tänne vaikka asumaan, niin nättiä kaikki oli.


Kolmas lomapäivä meni Vaasassa. Vietettiin aikaa Hietasaari Beachilla, istuttiin laiturilla ja kateltiin 

veneitä. Syötiin rannalla ja arvannette kai, että lokeilta ei rauhaa saatu.

Eräs kakkas suoraan lamppupylvään päältä meidän ruokakassiin ja omalle kädelleni. 

Onneksi meillä ei enää ollut ruokakassissa ite ruokaa... 


Pienimmäinen nautti vedestä kovasti. Vesi oli lämmintä ja olipa mukavaa rakentaa 

hiekkalinnaa vesirajan tuntumassa.


Kauniita Pohjanmaan lakeuksia, peltoja silmin kantamattomiin.


Ja tokihan reissussa syyäkin pitää. Käydään järkiään joka reissulla abc:llä, pannupizzalla.

Nämä maistuu koko perheelle ja voin suositella muillekin matkaajille!


Neljäs päivä oltiin ystävän kans kaupungilla. Käytiin yhdessä kahvilla. 

Siitä onkin ikuisuus kun on yhdessä käyty kaupungilla. Nykyään kun asutaan 

vähän kauempana toisistamme ja meillä molemmilla on omat perheemme.

Onneksi oltiin liikkeellä aleaikaan. Tehtiin samalla muutamia hyviä löytöjä.  


Oltiin samaisilla ystävillä myös pari yötä hotellin jälkeen. 

Lapsilla oli todella hyvät leikit ja nauttivat toistensa seurasta päivä toisensa jälkeen! 


8 kommenttia:

  1. Ihana reissu teillä ollu...pitääpä laittaa muistiin tuo eläinpuisto ja museokylä.:) -Kati-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä! Kannattaa tosiaan käydä. Lippujen hinnatkin oli varsin kohtuulliset, aikuiselta 7 e ja lapselta 4,5 e.

      Poista
  2. Kälviän eläinpuisto on kyllä huippu paikka! Siellä on koko perheelle kaikkea mielenkiintoista nähtävää :) Mukavan kuulonen reissu teillä ollu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva oli olla reissussa, mutta on se mukava tulla aina takasin kotiinkin. :)

      Poista
  3. Noniin, on ollut monenlaista mukavaa. Ihanaa vaihtelua arkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Vaihtelu virkistää. Parasta lomaa on kun ei liikaa suunnittele vaan menee fiiliksen mukaan. :)

      Poista
  4. Oli kiva kun kävitte! Tervetuloa toistekin! :)
    -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viimeisestä!! Olipa mukava käyä ja tervetuloa meillekin päin! :)

      Poista