Blogipäivitykset on viime aikoina tulleet hitaammalla tahdilla. Ei oo jaksanu tai muistanu kuvata,
eikä ilman kuviakaan viiti kirjoitella. Työmatkat, töissäolo ja päivittäiset kotityöt
vievät aikansa, eikä sen jälkeen tee mieli tehdä mitään muuta kuin
nauttia yhteisestä ajasta perheen kanssa.
Pihakuulumisia tällä kertaa. Ilokseni huomasin, että krassit on kasvaneet.
Tosin pari niistä näyttää voivan vähän heikommin kuin muut,
mutta toivottavasti elpyvät vielä. Tämä penkki ei ole alustaksi paras mahdollinen,
koska penkissä ei ole riittävästi multaa ja kastella pitäisi koko ajan,
etenkin aurinkoisina päivinä.
Äiti on ollut kitkemässä kukkapenkkejä ja tekemässä pihasuunnitelmaa.
Kaikenlaisia pensaita, puita ja perennoita on suunnitelmissa.
On se hyvä, että jollakin on selkeä visio siitä, mitä mihinkin laitetaan.
Sitä paitsi itse olen kuvitellut, että meidän piha on jo niin täynnä ettei enempää viiti edes harkita,
mutta toisin kuulemma on.
Suunnitelmissa on tämän kuun lopulla alkaa toimeen.
Suunnitelmissa on laittaa ainakin omenapuu tai pari, syreenejä, angervoja ja lumipalloheisi.
Tulppaanejakin istutan syksyn mittaan.
Olisko parempaa kuin poimia keväällä ensimmäiset oman maan tulppaanit maljakkoon?
Tästä penkistä löytyy 150 fuksian väristä pionia.
Niin kauniita kuin ovatkin, mutta harmi miten vähän aikaa vain kukkivat.
Juuri näillä hetkillä näiden pitäisi puhjeta kukkaan.
Tontin perällä meillä on koristeallas, mikä ei oo lasten kannalta järkevin valinta.
Omalle pihalle en olis tämmöstä tehny, vaikka kiva muuten onkin.
Tähän on tarkoitus istuttaa omenapuu ja joitakin pieniä pensaita.
Toinen pihamme kukkapenkki, jonka kehtaa nyt esitellä,
kun se on siistitty. Joka hetki joku on kukassa keväästä syksyyn.
Sellainen asia on tulevia pensas- ja perennaryhmiä suunnitellessakin otettu huomioon.
Tämän kivetyksen yläpuolelle on tarkoitus istuttaa näkösuojaksi myös jotain pensaita...
Vielä en tiiä mitä ne vois olla, mutta äidilläni taitaa olla jo tarkka visio siitäkin.
Viimein sain aikaseksi istuttaa salaattia ulos.
Mikäs sen mukavampaa kuin hakea tuoretta aina suoraan omalta maalta.
Tässä vanhassa puulaatikossa oon kasvattanu ennenkin ja hyvin ovat kasvaneet.
Siksi tohdin tehdä tälläkin kertaa tässä. Yhteen pihan reunaan olen suunnitellut kasvimaata.
Olisi mukava saada joku rivi mansikkaakin omalle maalle kasvamaan.
Kasvimaata suunnittelen toteutettavaksi vasta ensi kesänä.
Mukava kun oot jaksanu raapustaa tämmösen postauksen teiän pihalta! :) kivalta näyttää!
VastaaPoistaKiitos! Oon kyllä itekkin alkanu tykkäämään. Etupihan ruusupuskien paikalta unohin ottaa kuvan, nekin on kaikki hävitetty ja voi olla että vuorenkilvetkin saa häädön ja tilalle tulee jotain vähän korkeampaa pensasta.
VastaaPoistaMeilläkin on piha myllerryksessä. Itse oon tosi huono sitä laittamaan, mutta meillä mies enemmän visioi pihaa ja nyt on luvassa kesäkeittiötä ja paljua, en valita ;) Onneksi edelliset asukkaat ovat istuttaneet kukkia ja pensaita ja asuinalue on niin vanhaa, että pihalla on komeita puita sekä tonttia rajoittava joki tuo omaa tunnelmaansa samoin kuin joen vastarannalla kulkeva vanha hiekkatie. Tänään bloggailin miehen tekemästä puumajasta :)
VastaaPoistaHansuli: teillä on varmasti kaunis piha tämän perusteella. :)
VastaaPoista