Lounaaksi syötiin risottoa. Maustamattomia kananfileesuikaleita maustettuina
broilermausteella sekä riisiä. Purkki ruokakermaa ja sopivasti herbaa tai suolaa makua tuomaan.
Lisäkkeiksi keitin kruunu -
porkkana, kukkakaali, parsakaali -sekoituksen.
Tämä, ilman kasviksia, on yks pojan lempiruuista.
Pojan ihana piirros eilisestä kerhosta. Aivan liikutuin kun näin miten ihana se on <3
Pieni pyysi saada kehystää työnsä ja se tehtiin.
Rakastan tuota meidän puuhakasta pikkumiestä <3
Alemmassa kuvassa tämän päivän vesivärimaalailuja.
Trash pack autoille ja hahmoille kotikolojen valmiiksi maalailua.
Pienikin osaa sekoittaa ihanat sävyt väripaletistaan.
Leivoin terveellisiä leipiä pikkusiskoltani saamallani ohjeella.
Tässä ohje, mikäli joku haluaa koittaa. Mielestäni ovat hyviä.
Teen varmasti toistekin.
MANTELI-JUUSTOLEIVÄT
Sekoita kulhossa keskenään 3 dl Mantelijauhoa, 3 dl Juustoraastetta, 3 Munaa,
2 tl Leivinjauhetta ja ripaus suolaa. Itse käytin näihinkin herbaa.
Paistetaan 175 asteisessa uunissa n. 10 min.
Ohjeesta tulee 6 kappaletta leipiä.
Leivoin myös pojan lempipiirakkaa.
Ja mikäli pidät pehmeästä ja kuohkeasta suklaapiirakasta päällisineen,
kannattaa napata tämä ohje talteen. Rehellisesti sanoen on parasta, mitä
itse olen koskaan tehnyt tai syönyt. Ja nuoruusvuosista lähtien melko monta ohjetta
on tullut kokeiltua.
SUKLAAPIIRAKKA
5 munaa
4,5 dl sokeria
2 dl vettä
200 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
suklaata rouheena tai 2 rkl kaakaojauhetta vaaleaa tai tummaa.
Tähän käytin vaaleaa kaakaojauhetta.
Vatkaa munat ja sokeri sähkövatkaimella vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Kiehauta vesi. Sulata voi.
Lisää vesi, voi ja kuivat aineet vuoroin muna-sokerivaahtoon pienimmällä teholla vatkaten.
Paista 200 asteessa n. 15-20 min.
KUORRUTUS
Kuorrutuksen voit tehdä haluamallasi tavalla, mutta kuohkean
suussa sulavan päällisen saat tällä tapaa.
100 g voita
2 rkl tummaa kaakaota
4,5 dl tomusokeria
2-3 rkl maitoa
Notkista voi, joskus oon tehnyt myös täysin voisulasta.
Sekoita kaikki ainekset keskenään sähkövatkaimella ja lisää piirakan päälle.
Koristeluun voit käyttää mieleisiäsi strösseleitä, nomparelleja,
mariannerakeita, suklaarouhetta tms... Me laitettiin tällä kertaa
aurinkoströsseleitä.
Jos joku teistä lukijoista innostuu ohjeita kokeilemaan, niin olisi
kiva kuulla onnistuiko leipomukset.
Nyt me lähdetään nauttimaan tuosta kirpsakasta pakkassäästä ulos. Mittarissa aamulla -15,9
nyt kokonaiset -17. Sisällä kuitenkin tarkenee + 22,1.
Illalla nautiskellaan saunan ja takkatulen lämmöstä.
Testasin tuota suklaapiirakkaa. Pohja onnistu hyvin ja oli kuohkea, mutta sittenkun päällystin niin pohjan kuori lähti kokonaan irti ja sekoittui päällysteeseen. Olis varmaan saanu olla notkeampaa kuorrute. Mut hyvää oli kyllä!
VastaaPoista-Ella
Ella: kiva kun kerroit, miten onnistui! Harmi, että pohjan kuori oli irronnut. Itselläni ei ole koskaan käynyt niin ja nyt kommenttisi luettuani huomasin että kuorrutteen ohjeesta on jäänyt pois teksti: notkista voi, eikä haittaa vaikka pääsee lähes kokonaan sulamaankin. Toivottavasti onnistuu ens kerralla tämän lisäinfon jälkeen paremmin! :) Hiukan notkeampi kuorrute olisi varmaan ollut se onnistumisen tae. Nyt on tämä seikka korjattu ohjeeseen.
VastaaPoista