Kolmas kaunis talvipäivä, sopivasti pakkasta, aurinko paistaa.
Maa valkoisena. Talven tuntua, niin kuin tammikuussa pitääkin olla.
Ikkunoiden pesu lähenee vääjäämättä.
Onneksi on paljon ikkunoita, niin sisälläkin riittää luonnon valo.
Hanki kimmeltää kilpaa auringon kanssa. Kuin siinä olisi tuhansia timantteja.
Jänönen oikoo aika usein meidän pihan poikki jäljistä päätellen.
Autioituneet pöntöt, lienevätkö kesällä taas täynnä.
Yhdenkään en ole nähnyt sieltä lähtevän, enkä sinne palaavan.
Vielä on mukava polttaa kynttilöitä.
Lyhty on syksyllä löytynyt parin euron kirppisostos.
Heijastaa kauniisti valoa.
Muutama kuva meidän makuuhuoneesta. Sängyn runko on kirppisostos.
joka maalattiin spraylla valkoiseksi. Sängyn alkuperäisväri on ollut kuultovalkea ja päätylaudat olivat
puun väriset. Makuuhuoneen ikkunaseinässä on tummanruskeapohjainen tapetti reilun kokoisilla
kuvioilla. Ennen omaan kotiin muuttoa haaveilin samantyyppisestä tapetista,
mutta pohjavärinä valkoinen ja kuvioissa hento hopea.
Toisaalta tykkään tästä, sillä tämä tuo vähän väriä muuten niin vaaleaan sisustukseemme.
Tilkkupeitto on jonkun ompelijan tekemä greengaten kankaista.
Väritys on täysin omaan makuuni sopiva. Ostettu käytettynä.
Etummaiset röyhelötyynyt on samasta paikasta ostetut.
Kattolamppu on naapurin kirppispöydästä.
Verhoiksi vaihdoin kevääksi nämä valkoiset monessa blogissakin nähdyt ikean Vivan -verhot.
Verhot kuultavat valoa läpi, mutta peittävät myös riittävästi.
Yöpöytinä on monta vuotta olleet nämä ikean Hemnes -yöpöydät
ja edelleen miellyttävät silmää.
Pidän makuuhuoneessa vaaleista, rauhallisista väreistä.
Nämä viestivät minulle harmoniaa, rauhaa ja levollisuutta.
Kaunista! Kiva blogi, taidan jäädä lukijaksi :)
VastaaPoistaKiitos Silja! :) Kiva kun tykkäät, tervetuloa lukemaan! <3
VastaaPoista