torstai 21. marraskuuta 2013

Ulkoilua ja tonnikalapiirakkaa


Eilinen ilta meni nopeasti kyläillen. Oli mukava kyläpaikka, eka kertaa käytiin.

Aamulla herätessä mittari näytti -12. Aamupalan syöntiin ja ulkoilemaan pojan kans. 

1,5 h vierähti puistossa nopeasti kavereiden kanssa touhutessa, mäenlaskussa ja metsäkävelyllä. 

Meidän kodin likellä on puisto,

hiekkaa riittämiin, kiikut, liukumäki, niitä jousijalkasia kiikkuja ja jonkin sortin kiipeilyteline. 

Ihan riittävästi kaikkea.  Hiekkaakin irtos jonku verran lapiolla maasta rapsuttelemalla. 


Luonto on näyttänyt niin kauniilta tänään ja lumi kaunistais entisestään. 

Hiekkaakaan ei ole kantautunut siihen tapaan sisälle tänään kuin useampi päivä aikaisemmin.

Joka päivä vähintään kerran on saanu eteisen imuroida, kun on tuota kulkua ulos ja sisään. 

Poikaa kavereineen kuvailin, mutta kasvoja en tänne blogiin tuo, 

niin vähälle jäi kuvamateriaali muuten tänään. Nyt on pikkumies kaverinsa luona kylässä ja 

synttäreille menee vielä tälle iltaa. :)


Eilen vietiin tuliaisiksi kylään tonnikalapiirakkaa, joka onkin... 

...Yksi perusvarmoista, parhaista ohjeistani: 


Tonnikalapiirakka


Pohja:


100 g voita

3 dl vehnäjauhoja 

0,5 tl suolaa 

1 tl leivinjauhetta 

3 rkl vettä


Nypi ja taputtele vuokaan. 


Täyte: 


35 g tomaattipyreetä 

1 prk tonnikalaa Abba / John West öljyssä

1 sipuli 

tilliä 

juustoraastetta

2 munaa 

 2 dl maitoa 


Levitä pohjan päälle tomaattipyre ja sitten tonnikala.

Kuullota sipuli öljyssä ja lisää tonnikalan päälle. 

Lisää tilli ja juustoraaste sekä lopuksi munamaito. 

Yleensä laitan herbamarea munamaidon sekaan n. 0,5 tl. 

Tonnikalaksi suosittelen valitsemaan laadukasta tonnikalaa maun vuoksi, 

kun tonnikala on piirakan ainoa kunnon raaka-aine. Yllä mainitut on hyväksi todettu.

Pienet pelletomaatit on myös tosi hyviä piirakkaan halkaistuina ja tuovat väriäkin. 

Myös samaisella ohjeella tehtyä lohipiirakkaa oon maistanut ja se oli kans tosi hyvää!

Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 min.  


Herkuttele!


Äiti aikoi poiketa huomenna ja pikkusisko tulee viikonlopuksi kylään. 

Ties vaikka viikonloppuna päästään hepan selkään. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti