maanantai 16. joulukuuta 2019

Ystävien kanssa reissussa Oulussa




















Lähes vuotuinen perinne, kahden parhaista ystävistäni, kanssa, olemme Oulussa pari päivää ja yön.  
Kaikilla meillä on kyseiseen kaupunkiin kohtuullinen matka ja haluamme pitää tästä perinteestä kiinni. Viime vuonna tapaaminen jäi väliin. Meille tapaamisella tärkeintä on toistemme seura, hyvä ruoka, keskeytyksetön piiiiitkä aamupala ja hyvät yöunet hotellissa. Kaupunkilomalla kun ollaan, käydään yleensä vähän shoppailemassa ja kierretään kirppareita. Tänä vuonna kävimme myös parilla joulutorilla, scandinavian design marketissa ja käsityöläisten joulupajassa. Pari joululahjaa löytyi miehelle ja roimasti tuli joulufiilistä kaupungin jouluisesta ilmeestä. Hotelliksi valittiin ihan kauppakeskus Valkean kupeesta Sokos hotel Arina. Huone oli siisti, lämpötila sopiva, tyyny paras kaikista hotellin tyynyistä koskaan! Plussaa siitäkin 7. Kerrokseen ei kuulunut minkäänlaisia häiriötekijöitä mistään. Aamupalaravintola yllätti erittäin positiivisesti. Se oli kyllä varmaan ihanin tila missä oon koskaan hotelliaamiaisella ollut. Valoisuus yllätti, koska tosi moni (varmaan kaikki aiemmat) hotellin aamupalaravintolat on olleet sisustustyyliltään tummia, paljon tummaa puuta esim. 

Ja aidot, elävät viherkasvit ravintolassa, ihania! Samoin ihana henkilökunta. Sain joululahjaksi niin hyvää teetä: 


Ps. Saa vinkata, jos tiedät tätä myytävän jossakin. ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti