keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Aurinkoinen maaliskuun alku


Kauniisti alkoi maaliskuu, heti niin keväistä ja aurinkoista! 
Aamulla 7 aikaan oli jo taivaan täydeltä kauniita värejä näkyvissä.
Pienimmäisen ja ystäväni sekä hänen lapsensa kanssa käytiin aamulenkillä.
En malttanut olla nappaamatta paria kuvaa matkan varrelta. 


Kuluneen reilun viikon aikana isi on ollut reissussa 6 päivää,
ulkomailla asti. Ollaan ajettu kahteen kertaan Oulunsalon lentokentälle.
Poikien kans on yhdessä touhuttu kotosalla ja ulkoiltu. Käytiin myös 
mäenlaskussa ja isoveli luistelemassa. Pienempi on vallan tykästyny rattikelkkaan, vaikkei sen ohjamaaminen mäessä vielä onnistukaan. Pitää laskea sillä vaan suoria mäkiä, ettei vahingossa hyppyriin ajele.  
Lisäksi ollaan nukuttu samassa sängyssä <3 


Ollaan saatu vieraita, syöty hyvää ruokaa, luettu kirjoja.
Kerittiinpä korjaamaan kirjojakin, kun osan on pikkuveli isommalta perinyt
ja ovat jälkimmäiseks mainitulle olleet vähintään yhtä mieleisiä kuin isoveljelleenkin.

Aurinkoista alkanutta maaliskuuta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti