sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lunta ja perheaikaa


Me saatiin paljon lunta. Eilen illalla ja viime yönä. Ihanaa - Johan sitä on odotettukin! 
Sen myötä rutkasti lisää valoa ja joulufiilistä. 
Toivottavasti nämä lumet pysyis nyt. 
Olis kiva saada pitkästä aikaa kunnollinen valkea joulukin. 

Pienimmäinen on aivan ihmeissään ja vähän häntä hirvittääkin. 
Käveleminen on myös tuossa lumimäärässä hankalaa - ymmärtäähän tuon. 
Ensimmäinen talvi minkä pääsee näkemään ja josta jotakin ymmärtää. 

Mun oli ihan pakko vaihtaa punaiset verhot olohuoneeseen 
ja lisätä joulua kotiin lumentulon myötä. 
Kodin joulujutuista voisin kirjoitella erikseenkin, 
kun vain kameran akku jostakin näyttäytyisi...


Eilen käytiin koko perheellä Oulussa. Mm. HopLopissa. 
Pojathan viihty, tai isoveli kyllä heti alun alkaen. 
Onneksi pienemmällekin löyty mukavia juttuja loppuviimein, 
kuten trampoliini ja autokyyti isoveljen kyyditsemänä. 



Syötiin myös paikan päällä. 
Mukava oli viettää aikaa koko perheellä. 
Silloin viimeksi kun olen kyseisessä paikassa käynyt, 
omien nuorimpien sisarusteni kans, paikka oli puolta pienempi. 

Vielä löysin sen penkin, missä olen aikoinaan istuskellut ja 
heidän leikkejään seurannut. 
Nyt mentiin me vanhemmatkin lasten mukana. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti