Ensimmäinen lomakohde oli siis pääkaupunkiseutu, Helsinki ja Porvoo.
Suomenlinna ja Porvoon vanha kaupunki. Saunomista, lenkkeilyä ja shoppailua. Sunnuntain kylmä ja sateinen (kaatosade) sää ei houkutellut lähtemään huvipuistoon niin kuin aluksi oli suunniteltu. Niinpä mentiin kaupungille ja kahvittelemaan kaksin. Lapset jäivät sillä välin parhaaseen mahdolliseen hoitoon veljeni ja hänen tyttöystävänsä huomaan. Heidän idea olikin järjestää meille pieni vapaahetki kahdestaan. Kiitos vielä! <3 Lomalla seurusteltiin ja otettiin rennosti. Pientä päivetystä saatiin ja nenänpäätkin paloi Suomenlinnan reissulla. 5 -vuotias pääsi kaverinsa kanssa HopLopiin ja merirosvopuistoon.
Kesän alennusmyynnistä tehtiin loistolöytöjä ystäväni kanssa.
Perjantaina 6 h matka taittui yhdellä pysähdyksellä puolivälissä. Lauantaina käytiin Suomenlinnassa, jonne mentiin laivakyydillä. Kierroksen päätteeksi syötiin seisovasta pöydästä Café Chapmanissa. Ruoka oli tosi hyvää ja pöytä runsas.
Tiistaina käytiin kävelyllä Porvoon vanhassa kaupungissa ja jokimaisemissa. Lopuksi syötiin Rossossa. Aurinko paistoi, mutta merellä tuuli kylmästi. Pääasia että seura oli parasta ja ruoka maistui.
Takaisin tullessa pysähdyttiin Lahdessa, Finnmarin tehtaanmyymälässä. Niin ihana paikka että olisin voinut jäädä vaikka asumaan! Juotiin kahvit myymälän yhteydessä olevassa kahvilassa. Suosittelen poikkeamaan jos pääkaupunkiseudulle olette matkaamassa.
Kotimatka sujui hyvin, pari kertaa pysähdyttiin. Takana 1312 km ja 17:29 tuntia autossa istumista. Ihana olla kotona. Kesäkukat oli kasteltu, postit haettu ja ruohokin leikattu. Mitä naapureita meillä onkaan! Kenties tehdään loppukesästä uusi reissu, kun vauvakin nykyään on kovin tyytyväinen matkustaja ja nukkuu lähes kaikki matkat. Hereillä ollessaan viihtyy myös isoveljen kans tosi hyvin. Ihana miten nauravat ja yhessä hassuttelevat!
Olipas kivan kuuloinen reissu ja mukavan näköisiä kuvia :). Meillä taitaa tänä vuonna jäädä pitemmät reissut tekemättä kun alkaa työt ja kohta kuulettekin toisenkin syyn ;). Mukavaa Juhannusta
VastaaPoista