Kuluneen viikon aikana oon ehtiny alekaupoille, pikkuveljeni on ollut yökylässä ja leivottiin yhdessä pizzaa ja kotzoneja kotona, on pelattu touhulan peliä ja muuttuvaa labyrinttia. Viisivuotias pääsi enonsa kanssa toisen kerran mäenlaskuun tänä talvena.
Uusi vuosi vietetään ystävien kanssa. Mikäs sen parempaa. Tiedossa on saunomista, herkkuja, lasten riemua, rentoa yhdessäoloa ja vähän rakettejakin. Ainakin nuudeli-kanasalaattia syödään, samoin tuoretta ohrarieskaa suoraan uunista.
Loppuun vielä tosi huonolaatuinen, pimeässä otettu kuva pihalta. Taas kerran voin sanoa että oli tuuria matkassa. Oon siitä asti kun nämä ensi kertaa bongasin, (lähes koko syksyn siis), haaveillu juuri näistä clas ohlsonin myymistä tulikoreista.
Kun viime vklna kyseiseen kauppaan viimein pääsin, oli jäljellä enää nämä kaksi yksilöä, jotka kotiutin. Olivat paljon kauniimmat, tukevammat ja isommatkin kuin olin kuvitellut. Kaikin puolin paremmat siis. Ja tarjouskin oli juuri edellisenä päivänä loppunut, mutta hyllyn reunassa edelleen roikkunut tarjouslappunen pelasti tälläkin kertaa. Muutoin olisin saanut samaan hintaan vain toisen.
Aivan mainiot. Monet roihut on näissä jo palanu. Ei enää roihut uppoa hankeen, saati nokea koko lumihankea siitä vierestä. Ja kesällä näihin vois suunnitella jonku sortin kukkajuttuja, joko näin tai kääntämällä korit väärin päin. Niin ja soveltuvat myös mainiosti halkojen polttoon ja sitä myötä vaikka makkaranpaistoon. Eikä oo pakko lähteä kotipihaa kauemmaksi retkelle.
Onko jollakulla muulla näitä? Tykkäättekö?
Onnea uudelle vuodelle! <3
Herkullisen näköisiä leivonnaisia :). Ja tuo tulikori ois kyllä kiva itselläkin saada!. :).
VastaaPoistaKiitos! Kannattaa tosiaan kattoa kaupasta tuota koria, niitä on melko monen mallisia, osassa on se tuhka-astiakin siellä alla. :) riippunee paljolti siitä minne korin asettelee, minkälaisen tarvii.
PoistaHyvää uutta vuotta!
VastaaPoistaIhanaa joulutunnelmaa edellisissä postauksissa! -Kati-
Kiitos kovasti ja samoin sinne! :)
Poista