Kaunis lasipullo, 2 eurolla. Ostin kotiin jotta saan laittaa siihen havunoksan jouluksi,
mutta ensimmäinen oksa piti hakea maljakkoon jo nyt.
Tarjotin. Tämä pääsee jo ens kuun puolella ensimmäistä kertaa käyttöön,
kun juhlitaan miehen synttäreitä ja sittenhän tuleekin jo Isänpäivä.
Uusi puunkantokoppa. Edellinen oli liian pieni, siihen mahtui puolet näistä puista.
Mies oli erityisesti tyytyväinen tästä löydöstä, sillä on kaivannut siitä asti isompaa,
kun sen pienen kotiutin.
Vessaan uudet pyyhenipsut.
Ja keittiöön, kodin tärkeimpään paikkaan, ostettiin lisää työkaluja.
Veitsiä ei koskaan voi olla liikaa, eikä varsinkaan teräviä sellaisia.
Veitsenteroitin meiltä on uupunut myös, onneksi on veitset vielä kovasta käytöstä huolimatta teräviä,
mutta nytpähän päästään terottaan vielä terävämmiksi. Nämä kaikki oli -50%.
Ja mitä sikapäivien löytöihin tulee, niin kannatti käydä.
Isä ja poika saivat kauko-ohjattavan helikopterin jolla on lennetty kotiin tulosta
asti lähes taukoamatta ja löytyipä pojalle pukinkonttiinkin jotakin.
Ja eilen siellä ei ollut edes ruuhkaa.
Tässä pihaa katellessa pohdin, että riittäsköhän pihalle pelkästään callunat
noihin ruukkuihin, vai pitäskö laittaa havuja seuraksi niin kuin viime syksynä ja
joulun aikaan oli? Onneksi niitä ehtii hakemaan myöhemminkin,
jos sille päälle tulee... Monen talon edessä on vaan ollu niin nättejä asetelmia
puolukanvarpuja, havuja, callunoita ja sammalia...
Tähän h&m:ltä ostettuun maljakkoon hain myös havun oksan ja se pääsi keittiöön.
Kaunista! Kivoja ostoksia oot tehny! -Kati-
VastaaPoistaKiitos! Kerrankin löytyi jotakin kun yleensä me on käyty niin myöhään sikapäivillä, jos ollenkaan, että ei oo enää mitään todellisia löytöjä voinu sanoa tehneensä. ;)
Poista