Liikunta ei koskaan oo ollu mun juttu. Tai jos on, niin enemmän yksin kuin porukassa. Jo nuorena oon aina mieluummin esim. leiponu. Kirpputorit on ollu harrastus myös, mutta ei enää juuri tuu käytyä, kun Facebookin torit on syrjäyttäny livekirput. Ei niillä viiti käydä, kun niin monta kertaa viime aikoina on pitäny tyhjin käsin sieltä lähteä. Turhaa ajan haaskausta. Vois olla eri juttu jos asus isommassa kaupungissa, mutta hyvä näin, niin on pitäny keksiä uusia harrastuksia. Nyt mulla on kerta viikkoon kuntosali, kerran sähly. Mukava porukka molemmissa ja oon kyllä viihtyny.
Juoksu olis mukavaa, kun viittis lähtä. Ja sillon kun on viittiny lähtä, niin olo on mitä mainioin sen jälkeen. Kahvakuulan omistan ja sitä nostelen liian harvoin. Sehän ois kuulemma tehokasta, mutta pitäs vaan enemmän käyttää sitä. Nuorena juoksin & kävin jumpassa, tein kotona circuit -harjoittelua ja yhden syksyn? kuljin pilateksessa kun oltiin jo täällä asumassa. Täytyy sanoa näin muutaman viikon kokemuksen myötä taas, että onhan se mukavampi aivan vaan olla ja on semmonen reippaampi ja virkeämpi olo. Varmaan parempi äiti ja vaimokin, kun jotakin harrastaa.
Käsitöitä haluaisin tehdä enemmän, mutta olen aika tumpelo. Peukalo keskellä kämmentä ollut aina niiden suhteen. Nyt viime vuosina olen vähän opetellut. Ehkä sitä oppis enemmänkin, kun vaan harjottelis. Osaan virkata juhannusruusumaton ja patalappuja, varmaan myös tiskirätin virkkaaminen onnistuu. Ompelukoneella en osaa juuri muuta tehdä, kuin ommella pojalle trikoopipoja ja pojan ollessa pieni tein hälle hernepusseja. Meillä mies osaa tehdä "muotoon ompelut" teki mm. meidän konttorituoliin uudet päälliset, samoin hältä luonnistuu myös vetoketjun vaihto vaatteisiin tarvittaessa.
Kouluaikana olin varmasti käsityönopettajan painajainen. En oppinut neulomaan, koska olen vasenkätinen ja opettaja oli oikeakätinen, enkä osannut ajatella, että miten se toisin päin tehtäisiin. Yllättävän vaikeaa. Ehkä nyt osais jo paremmin, mutta en viitsi alkaa opettelemaan enää. Teetetään villasukat jollakin aina kun tarvitaan ja monihan noita osaakin tehdä.
Sitten ruuasta ja (entisestä) allergiasta. Ette ehkä voi kuvitella, miten yksi omena voi pelastaa päivän (miehen ja pojan lisäksi tietenkin). Minä voin. Omena on ollut lempihedelmäni aina. Ja kun 2012 vuonna koivun siitepölyä oli ennätyksellisen paljon, heti alkukesästä aloin voimakkaasti oireilla. Ensimmäinen kuukausi piti käytännössä viettää sisällä, koska silmät punotti ja kutitti, kurkkua ja nenää kutitti. Heti kun ovi oli hetkenkään auki tai jos ovesta erehtyi ulos astumaan. Ristiallergisoijia ilmestyi, niitä kun koivulla on aika monta ja aika monesta elintarvikkeesta tuli oireita. Nyt olen aika lailla ennallaan. Menihän tuossa 1,5 vuotta. Viime viikolla maistoin ekan kerran omenaa, pienen palan, eilen pystyin syömään koko omenan. Olihan se hyvää. Ihan oikeasti nautin kun pystyin syömään yhden kokonaisen omenan. Ihan yksin. Ei enää silmien punoitusta tai kutinaa. Ja joulun alla ystäväperhe toi tuliaisiksi geishasuklaita, meidän hääkarkkeja, olipa ilo huomata, että ei enää kieltä ja kurkkua kutita.
Vähän hirvitti jotta jäävätkö lopuksi elämää. Sitä paitsi en olis osannu aatella että voin tulla allergiseksi jollekin vielä tässä iässä.
Onko teistä joku muu tullu allergiseksi myöhemmällä iällä? Onko liikunta sun juttu vai joku muu?
Kiitos pikkusiskon, löysin omille käsilleni täydellisesti sopivan rasvan. Oon tosi huono käyttämään perusrasvaa, vaikka iho, oikeestaan kädet ja kasvot sitä näin pakkasilla vaativatkin. Tämä on kuitenkin sellainen, joka kuivaa huippunopeasti ja on täyteläinen koostumukseltaan. Jopa poika antaa rasvata ittensä tällä kun huomasi miten nopeesti ja hyvin tämä kuivuu.
Mukavaa torstai-iltaa!