Muutamia kuvia meidän aattopäivästä.
Parasta on tänäkin vuonna ollut yhdessäolo ja lasten ilo,
jännittynyt odotus.
Ruoka on ollut hyvää, samoin kotiin saatu lämmin,
jouluinen tunnelma.
Oikea joulukuusi oli pakko hakea sinkkisankoon, ihan tuoksunsa vuoksi.
Ja onhan se kiva kun lapset saa vähän koristella. Tai isoveli koristelee ja pikkuveli repii kaikki sitä mukaa pois kun isoveli on ne paikoilleen saanut.
Aamulla isäni poikkesi ja toi kotona leivinuunissa paistetun kinkun.
Sitten syötiin perinteiseen tapaan riisipuuroa ja luumusoppaa,
kuunneltiin joululauluja
ja joulurauhan julistus.
Kello 14 käytiin jouluaaton perhehartaudessa kirkossa.
Lyhtyjen sytytys, jouluruoka tulemaan
ja saunomaan.
Ruoan jälkeen saatiin joulupukki vierailulle.
Loppuilta onkin mennyt lahjoja kasaten ja niitä tutkiskellen.
Pojat saivat mm. legoja, puisia soittimia, rakennuspalikoita,
kirjoja, isompi hupparin, pienempi muumi -lusikan ja
pari palapelejä.
Hyvän joulun toivotukset jäi kiireessä tänne blogiin laittamatta ja
oman puhelimen hajotessa niiltä osin ettei kuvia onnistunu ottaa ollenkaan,
joten tässä muodossa ne nyt ja lämpöistä joulun aikaa
vielä jokaiseen kotiin! <3
Joulun aikaan käydään sukuloimassa, saadaan vieraita itsekin ja
sittenhän kohta saadaankin jo uuden vuoden vieraita.
Blogini hiljenee joulun viettoon,
enköhän viimeistään uuden vuoden jälkeen palaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti