Viime viikko vietettiin mummolassa. Iskä pääsi käymään odotetulla reissulla. Kuluneen viikon aikana käytiin muutamassa paikkaa kylässä, poika sai juottaa vasikkaa, tehä lumitöitä papan kans raktorilla ja lapioiden. Käytiin myös laskemassa eka kertaa mäkeä tälle vuodelle 5 -vuotiaan, omien sisarusteni ja heidän kavereidensa kanssa.
Lunta oli paljon ja siitä kyllä nautittiin. Lumi ja valoisuus kun ovat nyt muisto vain! Sitä valkeaa joulua odotellessa siis. Sunnuntaiaamuna aikaisin saatiin myös iskä kotiin ja näin ollen juhlittiin mummolassa vielä isää ja pappaa.
Täytekakku tehtiin ja lahjat annettiin.
Eilen poika halus kauppareissulla ostaa piparitaikinaa ja sekös mulle sopi. Ite sitten reippaana leipoi tänään kaikki. Taikinan kaulimisessa ja paistamisessa vain avustin.
Eilen ripustin myös clas ohlsonilta tilaamani jättitähdet olohuoneen ikkunaan. Halkaisijaa tähdillä peräti 100 cm ja kyllähän nuo mukavaa, lämmintä valoa tupaan tuo.
Minä vielä pohdin uskallanko moisia paperitähtiä enää meille ostaa. Viime jouluna kun meinasi palaa koko talo. Yhdestä paperitähdestä oli melkein syttynyt se lampun kehikko palamaan!! :o onneksi huomasin sen eikä sen jälkeen enää tähteen lamppua laitettu.
VastaaPoistaNo huh huh, kaikenlaisia kehikoita ne tekeekin. Onneksi ei sentään palamaan ehtiny syttyä!
PoistaNiin ja meillä toiset tähdet on prismasta ostettuja eikä oo ainakaan mitään vastaavaa niissä huomattu, että voin suositella!
Poistavoi kun tuliskin tuo ihana valkoisuus ja valo takaisin! on niin ankean harmaata nyt! :/ ite mietin että voisinkans tällä viikolla pistää nuo tähdet ikkunaan :)
VastaaPoistaTodellakin, sitä valoa ja valkeutta odotellessa taas! Laita ihmeessä tähdet ikkunaan. Jotain lähestyvän joulun tunnelmaa <3
PoistaUskomatonta että täällä oli noin valkoista ja hetken talvista, sillä välin kun oltiin reissussa.
VastaaPoistaSanoppa muuta!
PoistaMinä myös laitoin tähdet ikkunoihin. Mutta jäi kummittelemaan tuo eka kommentti. Niimpä en uskalla jättää valoja päälle jos lähdetään käymään jossain.
VastaaPoistaJuu, ei niitä kannata jättää, vaikka kauniita ovatkin. Ja näistä jouluvaloista poiketen, ite oon kaikkien kodinkoneitten kans tosi varovainen ja hanatkin laitetaan kiinni aina, jos ollaan yötä pois kotoa.
Poistawow, kaunis lumi
VastaaPoistaSe on kyllä kaunista, kun lunta tulee.
Poista