sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen kinderkakku






Tämä on sellainen "kun muut niin minäkin" -kokeilu. Omalla sovelluksella tosin. Tein kinderkakun pääsiäisviemisiksi kotiini. Sovelsin kakun aikaisempaan suklaa-appelsiinikakun ohjeeseen, joka täältä jo löytyykin. Syystä etten suuremmin tykkää liivatetta käyttää. 

Pohja:

1 paketti kantolan suklaakaurakeksejä sekä 50 g voisulaa 

Hakkaa keksit pieniksi muruiksi. Sekoita voisulan kanssa. Painele seos irtopohjavuokaan laitetun leivinpaperin päälle tasaiseksi levyksi.  

Täyte: 

2 prk flora vispiä 
1 pkt viola maustamaton tuorejuusto
1 pkt viola sitruuna tuorejuusto
2 levyä pandan valkosuklaata sulatettuna

Vatkaa kerma. Sulata suklaa mikrossa.
Vatkaa sula suklaa ja tuorejuustot kerman joukkoon. 

Kaada täyte keksivoiseoksen päälle ja levitä.

Anna hyytyä 2-3 h tai yön yli.

Juuri ennen tarjoilua valmista maitosuklaakerma kakun päälle ja koristele erilaisilla kindereillä.

1 levy fazerin sinistä tai puolet tummaa ja puolet maitosuklaata niin kuin itse tein.
1 prk flora vispiä

Sulata suklaa, vatkaa kerma.
Vatkaa sula suklaa kerman joukkoon ja levitä kuorrutus kakun päälle. "Nakkele" lopuksi erilaisia kindersuklaita kakun päälle. Itse laitoin kaikkia kindereitä mitä kaupasta löysin. Mitä enemmän, sen söpömpi ja makeampi kakku! 












5 kommenttia:

  1. Ai herkku mikä kakku!! :P

    VastaaPoista
  2. Näitä on tosiaan näkynyt ja kovin houkuttelevalta näyttää sinunkin versiosi. Nam 😋

    VastaaPoista
  3. Onnistuuhan ilman liivatetta varmasti? Siiis sitä tarkoitan, ettei täyte valahda leikatessa? :) Ja että pysyy kasassa? :)

    VastaaPoista
  4. Onnistuu. Tai mulla ainakin on onnistunu ja nimenomaan noilla pandan valkosuklaalla ja fazerin maitosuklaalla millä oon täytteet tehny. Itse en siis muita suklaita kokeile enää, vaan teen varman päälle niistä mistä oon ennenkin onnistuneesti tehnyt. Koskaan ei oo ykskään näistä kakuista "levahtanut" lautaselle ja monta kertaa oon tehny. Suklaan hyytymisen voi antaa tapahtua pakastimessa tai ihan vaan jääkaapissa.

    VastaaPoista
  5. Tosi herkku kakku! Itse tosin tein täytteen puolet pienempänä koska unohdin kokonaan ostaa sen maustamattoman tuorejuuston.

    VastaaPoista