lauantai 4. heinäkuuta 2015

Sekalaisia kesä-heinäkuun lomakuulumisia














Kesäloma ja meno sen mukainen. Vähän kotona, sitäkin enemmän reissussa. Blogissa hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Kotityöt retuperällä, kotona käyty suurinpiirtein pesemässä pyykit ja nukuttu muutama yö. Toissa yönä siivousinto iski vasta klo 23 ja sillon tulikin puolet talosta ja auto siivottua. Pesin auton matot ja viime reissun jäljiltä kumpparit sekä nuorimmaisen rattaat.  

Tiistaina lähdettiin käymään mummolassa, kotonani, johon jäätiinki yllättäen yöksi ja toiseksikin. Myös veljeni Helsingistä tyttöystävänsä kanssa oli käymässä. Käytiin syömässä ekat irtotötteröt, suomen suurimmat sellaiset. 
Torstaina kotiuduttiin ja pikkuveljeni tuli meille lomailemaan.  

Perjantaina vietin päivän Oulussa ja zeppeliinissä nuoruudenystävieni kanssa. Meillä oli juuri niin mukavaa kuin ennenkin, kenties vieläkin kivempaa. 
Käytiin kahvilla, juteltiin ja shoppailtiin. Kaikki oltiin vauvoinemme liikenteessä.
Miehet oli kotona keksineet sillä välin kaikkea mukavaa puuhaa. 

Tänään oltiin miehen veljen häissä. Ihanat juhlat ja pitkästä aikaa häät. Vauva oli mukanamme. Isoveli jäi pikkuveljeni kanssa kotiin. Olivat retkeilleet, ulkoilleet ja siivonneet kodin sillä välin. Kyllä oli mukava tulla kotiin. 
Häissä nähtiin sukulaisia ja ystäviä. Mekko tarttui mukaani Vilasta. 

Pari viikkoa sitten ostettiin asuntovaunu myöskin. Ihana kun voi reissata. Ja reissussa on jo oltukin. Muutamat pikkujutut vaatii vähän huoltoa, mutta ne on mukavia puuhia miehelle, joka tykkää tehä ite ja puuhailla noiden laitteiden parissa. Istuintyynyt olis haaveissa verhoilla uudelleen ja mies on tehnyt sitä aikaisemminkin. Jätän sen suosiolla hänen harteilleen, koska itse olen kovin tumpelo kaikissa käsitöissä ja arvaattekin varmaan että olen enemmän kuin mielissään siitä, että sain verhot tehtyä ja mielestäni ne onnistuikin hyvin. Kankaaksi valitsin Annon Viljan mustavalkoisena. 

Ollaan kumpikin parhaillaan virallisella kesälomalla. Menoja ja suunnitelmia on loppukesälle vielä mukavasti. Hailuodon reissu, toinen Helsingin reissu, toiset häät, ensimmäisen kummilapsen rippijuhlat ja kummilasten synttäreitä. 

Huomenna ja maanantaina saadaan mahdollisesti vieraita ellei suunnitelmat kovasti muutu. Aurinkoista alkanutta heinäkuuta! 












3 kommenttia:

  1. Ois kiva nähdä kuvia tuunatusta vaunusta! -sara

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Voisin postata siitä piakkoin! :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista