keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Hankintoja vauvalle


Koska esikoisella ja vauvalla on ikäeroa sen verran, että vauvatarvikkeet oli jo ehditty myydä

niin ennen vauvan syntymää oli sitten ostettava vaikka mitä.

Listaan tähän meidän vauvahankinnat.

Kaikki vauvatarvikkeet on ostettu käytettyinä ja todella edullisesti, suurin osa 

täysin uutta vastaavia.


Aloitetaan turvakaukalosta ja telakasta. Brio primo valikoitui parhaaksi 

pienemmän kokonsa ja keveytensä puolesta. 

Esikoisella oli gracon kaukalo telakalla ja mielestäni se oli liian painava. 

Painoeroa olikin sitten 900 g, kun asiaa selvitin ja mieluummin kannan kaukalossa vähän isompaa 

vauvaa, kuin painavampaa kaukaloa.


Esikoisen kanssa meillä oli käytössä hug a bub -kantoliina ja jonkinlaisen 

kantovälineen halusin tällekin vauvalle. 

Ystäväni suositteli heillä olevaa Baby Björnin rintareppua, mallia synergy / active mesh,

jossa on huippuhyvä tuki selälle. Kantoliinaa en kokenut omakseni esikoisen 

kanssa, enkä sitä näin ollen halunnut enää tämänkään vauvan kanssa kokeilla, 

koska käyttö jäi niin vähäiseksi. 


Pinnasänky löytyi kesän Helsingin reissulla. Vanha ja ihana juuri tuommoisenaan.

Tiny Loven mobile löytyi torista, esikoisella on ollut juuri samanlainen. 

Koen tärkeäksi, että vauvalla on jotakin samaa kuin esikoisella aikanaan, 

niin voin muistella hänenkin vauva-aikojaan tässä samalla.


Pari peittoa. Palmikkoneuloksinen, Kappahl Newbie ja trikoinen peitto, Name It. 


Aarikan mobilet on jäämistöä esikoisen vauva-ajoilta. 

Vanhat puulelut on mielestäni kauniita ja kestäviä, minkä vuoksi olen suosinut niitä.

Esikoista odottaessamme asuimme isommassa kaupungissa, mistä niitä kirppareilta hyvin löytyikin.


Esikoisen kohdalla hyväksi havaittu ticketin untuvapussi kerittiin myydä,

mutta onneksi alesta löytyi juuri samanlainen pikkuveljelle talveksi.


Itkuhälyttiminä meillä oli esikoisen aikaan kirpparilta löydetyt radiopuhelimet.

Niihin piti vähän aikaa ääntää, ennen kuin ne hälytti ja siksi eivät olleet ollenkaan paras vaihtoehto.

Näitä aventin itkuhälyttimiä olin lukenut kehuttavan ja käytettyinä löysin.

Täytyy todeta, että ovat varmasti parhaat mitä toivoa sopii, ei lainkaan särinää ja ovat todella herkät.

Plussaa sekin että toimivat sekä verkkovirralla, että paristoilla, toisin kuin edelliset paristosyöpöt.


Hoitoalustana on ikean Skötsam ja siihen sopivat froteiset päälliset. 

Hoitopöytä ei tullut kyseeseen missään vaiheessa, koska meillä on kodinhoitohuoneessa hyvin 

pöytätilaa, johon vauvanhoitopiste oli järkevää sijoittaa. Hoitotason ylä- ja alapuolen kaapit 

ovat vauvan vaatteita ja tarvikkeita varten. 


Baby Björn sitteri löytyi naapurikunnasta torin kautta.

Esikoisella oli aikanaan Emman rocker alu -sitteri ja viihtyi kyllä siinä, 

mutta tästä olin kuullut niin paljon hyvää, että halusin kokeilla tätä vauvalle.

Ja ainakin tähän astisen kokemuksen perusteella vauva viihtyy tässä tosi hyvin.


Vaunuiksi ostettiin ystäviltä käytöstä jääneet Emmaljungan Cangaroo -rattaat

vaunukopalla. Esikoisellamme oli juuri samat rattaat käytössä, tosin vaunukoppaa meillä ei ollut,

vaan koppa-aikana meillä oli Brion Happy vaunut.

Miehen kans molemmat tykätään näistä. Kolmipyöräisiä on niin helppo ohjata yhdelläkin kädellä.




6 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus! Meiltä löytyy muutama sama tavara, esim sänky on ihan sama, ja itkuhälytin. Mä ostin tälle tulevalle vauvalle Voksin untuvapussin kaukaloon. Aikaisemmin oon käyttäny vaan toppapukua, toivottavasti tuo on kätevä, ainaki se on tosi suloinen! -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Määki toivon että tulee käytettyä, eiköhän tuota tuu. Ainaki vaunutellessa. Kaukalokäyttöön tämä ticketin pussi on liian kuuma, mutta siihen tarkoitukseen mulla on kevyempi toppis ja newbien pussukat.

      Poista
  2. Aiva ylisulone tuo aarikan hymynaama mobile!! :)

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, että oot hankkinut käytettyinä tarvikkeita :) Ei aina tarvitse uusia. Meilläkin on tuo Brion Primo turvakaukalo. Mun mielestäni se on tosin hirvittävän painava. Oon kuullut myös samaa muiltakin joilla tämä on. Muutoin kyllä loistava, kun siinä on tuo "aurinkolippakin" ja se on ulkonäöllisesti hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä kyllä, ettei tosiaankaan tarvi aina uusia hommata, varsinkin kun netti on todella hyväkuntoisia lastentarvikkeita pullollaan. :) En tiedä, onko sulla kokemusta muista kaukaloista, mutta ainaki ite huomaan eron tuon kaukalon painossa gracoon verrattuna. Tosin, onhan tämä brio kooltaankin hieman pienempi kuin graco, eli aikasemmin pitää lapsi sitten varmasti siirtää isompaan istuimeen. :) Ja tykkään itekin kaukalon ulkonäöstä.

      Poista