tiistai 19. marraskuuta 2013

Jouluvalmisteluita pihalla ja sisälläkin



Tänään laitoin pihalle vähän joulua. Ainoat pihalle tulevat jouluvalot 

laitoin vierashuoneen ikkunan edessä olevaan suureen tuijaan. 

Joulun laittaminen on sikälikin erityistä ja niin mukavaa juuri tänä vuonna, 

koska vietämme ensimmäistä joulua ikiomassa kodissamme. 


Viime joulun alesta ostetun pienistä kulkusista tehdyn sydänkranssin 

ripustin ulko-oveen. 


Ja vanhan puulaatikon nostin penkin päälle ja siihen laitoin 

kanervaruukun lyhtyineen. 

Puulaatikko on kesällä toiminut meillä kukkaruukkujen alustana. 


Viime vuonna meillä oli pelkkiä valkoisia kanervia ja sitä ennen aina lilan värisiä, 

mutta tänä vuonna halusin laittaa amppeleihin molempia ja valkoisiin ruukkuihin lilat, 

etteivät olisi liian valkoisia, vaikka valkoisesta eniten pidänkin. 



Tässä vielä tuijasta äärimmäisen huonolaatuinen kuva, mutta selvän saa. 


Edellisenä viikonloppuna kyläiltiin ja meillä kävi vieraita, eilen käytiin kylässä ja pari kyläpaikkaa ja 

pojalla kaverin synttäreille meno olis vielä tälle viikolle, 

sitten mulla olis vielä jouluruokailu tiedossa ja viikonlopulle vois suunnitella 

jotakin jos ei oo aivan naatti jo kaikkien näiden jälkeen. 

Koulurintamalle kuuluu sitä, että nyt on kasassa 203,5 op ja 210 riittäs valmistumiseen, 

mutta hyvin menee pisteet yli tuon, kun opparista tulee vielä mooooonta op:ttä

Eilen oli viimeinen tentti ja lääkelasku, molemmat läpi 

ja kyllä lämmitti tenttiarvosana lämmitti mieltä! 


Ja koska koulujutut vähenee niin vähensin pojan kuukausittaista hoitopäivien määrää. 

Valmistumisen jälkeen tuntus niin hyvältä huilata hetki tai tehä vaikka osa-aikasta alkuun. 


Pojalla oli kaveri leikkimässä ja kaverilla tuli itku kun piti lähteä... Musta on niin ihana kattoa, 

miten hyvin nuo lapset keskenään leikkii ja miten hyvin niiden leikit menee yksiin. Toki kinastelevatkin  

välillä leluista, mikä on ihan tervettä. 


Sisälle ostin prismasta tähdet jo lokakuun puolivälissä ja ne on olleet ikkunassa 

aikalailla siitä päivästä lähtien. Mieluummin aloitan joulunvieton hyvissä ajoin, kuin että viettäisin sitä 

helmikuuhun. 

Heti kun kevätaurinko alkaa paistaa, mun on päästävä ostamaan kevään ensimmäiset tulppaanit... 


...Niin ja ostin tänään ensimmäiset hyasintit, valkoiset tietenkin. 

Vielä kun lunta saataisiin.... Vaan eikö sitä oltu pakkasta luvattukin, että ties vaikka saatais lunta?  


Tällainen ajatelma tuli vastaan tänään ja mielestäni tässä on ajattelemisen aihetta: 


"Jos haluat kulkea nopeasti, kulje yksin. 

Jos haluat päästä pitkälle, 

kulje yhdessä muiden kanssa." 




4 kommenttia: