keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kinkku-juustosarvet


Leivoin tänään kinkku-juustosarvia, osasta tein pelkkiä juustosarvia sulatejuustolla ja 

oltermanniraasteella. 


Täytteeksi laitoin ruohosipulituorejuustoa, savusaunapalvia, 

jonka leikkasin isosta palasta sekä juustoraastetta. 


Hyviä tuli, naapuriinkin kiikutin pari pussia. 

Tässä ohje, jos joku innostuu kokeilemaan. 


6 dl vettä

100 g hiivaa

2 kananmunaa

2 tl suolaa

300 g voita 

n. 12-16 dl vehnäjauhoja

Voiteluun: kananmunaa

Pinnalle: kaurahiutaleita

Paistetaan 225-250 asteessa, noin 10-12 min. 


Ja tuorejuustolla koitin eka kertaa, eikä valunut, mitä eniten pelkäsin. 

Taidan koittaa jatkossa muitakin tuorejuustoja sarvien täytteeksi. 



Eilen käytiin Oulussa, sairaalassa (ei vakavaa), serkkulassa kylässä ja

tehtiimpä ruokaostoksetkin samalla reissulla. Pikkumies opettelee lukemaan, aarre-lappunsa lukee jo 

aika hienosti ja englantia harjoitellaan myös yhdessä. 

Hyvin tulee jo maatilan elämet ja muuta mukavaa. 

Tämä päivä on menny opparin parissa. Viimeisen koulutehtävän sain korjattua ja palautettua myös.

 Pyykkiäkin on riittänyt koko päiväksi. 

Viikonloppuna kävi vieraita, myöskin pieni vastasyntynyt ja pitäis mennä kyläilemään itsekin tällä 

viikolla. Toista vastasyntynyttä nuuhkimaan. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti