torstai 18. helmikuuta 2016

Keittiön uudet (ja vanhat) tuolit

Valkoiset ikean ingolf tuolit olivat vain väliaikaiset. Halusin vaihtelua, vähän eriparisuutta, uutta, vanhaa ja mustaa keittiöön tuolien ja penkin muodossa.




Kaksi vanhaa puutuolia ostin Rantahonka -blogin Hannalta ja mustan metallirunkoisen tuolin viimeiseltä ikean reissulta (löytönurkasta) hiljattain. Puutuolit ajattelin jättää juuri tuohon ihastuttavaan kuntoon, missä ne meille kotiutuikin. 



Musta jakkara on Jyskin mallistoa, saxton nimeltään. Viime kesänä ollut mallistossa. Pari onnistuin Oulusta myymälästä poistohintaan löytämään, olivat jostain kumman syystä jääneet vielä sinne roikkumaan ja yhden ostin käytettynä, kun torista eräs myyjä ilmokseni löysi.


Pojilla on pöydän ympärillä omat tripp trappit ja pöydän toisessa päässä on vielä jotexin musta Kinna niminen -penkki. Ikkunanpuolipäässä onkin hyvä olla penkin koko leveydeltään, kun pienempi kiipeilee ja siitä on tuolia tai jakkaraa turvallisempaa katella myös tirppien elämää ikkunan läheisyydessä. 


Samaiselta ikean reissulta löytyi prismasta tarjotin vajaalla parilla eurolla. Ihan jo värinsä sekä lähestyvän kevään ja kesän, mutta myös hintansa vuoksi tämä oli lähes "pakko" kotiuttaa. 

Sopiiko teidän silmään tuolit pöydän kans ja yhteen ylipäätään? :) 









10 kommenttia:

  1. Sopis muuten meillekin nyt tuo tarjotin! :D ps.katoitko uusimman postauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois pitäny ostaa sullekin, kun olisin hoksannu siellä ollessa. :) katoin, tuttua herkkua siellä oli tehty. :)

      Poista
  2. Kivalta näyttää! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo teidän ruokapöytä ❤️ Kivannäköiset tuolit ❤️ Leppoisaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  4. Kaunista! Nuot vanhat tuolit on ihastuttavat <3

    VastaaPoista
  5. kivan näköisiä ja piristäviä jokainen tuoli :)

    VastaaPoista