lauantai 3. lokakuuta 2015

Syysistutuksia etuterassille





Etuterassilla alkoi näyttää suorastaan kamalalta. 
Kesäkukat veteli viimeisiään. 
Kovin oli kaikki vihreä jo kellastunut. 

Naapurin mainitessa hakeneen syyskukkia ruukkuihin, 
katoin omaakin oven edustaa sillä silmällä että jotain piristystä 
ja uusia kukkia tuo terassi kaipaisi. 
Siivousta myös, mutta se jääköön siihen aikaan kun lapset on terveenä. 
Samana iltana läksin sitten hakemaan syysistuksiin callunoita, 
yhden marjakanervan ja hopealangan. 
Lankaköynnökset ostin jo taannoin, 
ne istutin nyt ruukkuihin uusien kukkien kaveriksi uuteen multaan. 

Eilen täällä myrskysi suorastaan raivoisasti ja niin tais tehä ympäri suomen. 
Aika monella ollu vissiin sähkötkin poikki, me vältyttiin siltä.

Viime yönä, alkuyöstä, alkoi pienimmäinen itkeä korviaan. 
Rattaissa ylävartalo kohotetussa asennossa sai unen päästä kiinni, toki heräili useaan otteeseen. Särkylääkkeen voimin selvittiin tähän päivään. 
Päivystyksessä odotettiin vaivaisen korvien kattelun ja reseptin saamisen vuoksi 4 h. 
Labratkin katottiin, toivotaan ettei niiden osalta tule puhelua.  
Olishan sitä lauantaiaamun voinut paremminkin viettää. 
No pääasia, että yhdessä pienimmän kans odoteltiin. <3 

Mutta kertokaapa mitä kukkia teidän syysistutuksista löytyy? 
Joku lempikukka, jota on saatava joka vuosi? 
Mulla se taitaa olla callunat. 


6 kommenttia:

  1. kauniit ovat kukka-istutukset syksylle :) mulla on joskus ollu callunoita,mutt yleensä ei tuu laitettua mitään,eivät taho meillä menestyä.

    VastaaPoista
  2. Tiedätkin varmaan syyn, että miksi en poikkeuksellisesti mitään laita :( sitten kun päästään takaisin kotiin, aion laittaa sisälle uusia kukkia ja PALJON!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tiedän, laitat sitten kun ootte takas kotona. :) ja vaikkei syyskukkia ehtis enää, niin sitten ihania joulukukkia... <3

      Poista
  3. Ihanat istutukset sulla! Pari callunaa jo ostin, vielä pitäis jotain kaveriksi keksiä..ehkä havuja. Tuo marjakanervaki ois kyllä nätti hopealangan kanssa. -K-




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) havut on kyllä nättejä callunoiden kans. Mä taidan joku päivä hakea vielä puolukanvarpuja... Ne on nättejä. Ja kranssitkin aion niistä tehä sisälle ja ulos. :) nuorimmainen kävi läpsimässä pihalla marjakanervaa kun silmä vältti, onneksi ei ihan läjään menny...

      Poista