sunnuntai 24. elokuuta 2014

Pihahommat edistyy


Pihahommat edistyy. Äitini oli maankaivuuhommissa meillä ja 

itse poimin marjat. Meillä on yksi erittäin runsaasti levinnyt mustaviinimarjapensas,

joka pitää leikata heti ensi töikseen keväällä. Marjoja tämä yksi pensas tekee tosi hyvin.



Meillä ei oo mehustinta, niin äiti aiko mehustaa kotona meidän marjat.

Pakasteesta löyty seuraks vielä puolukoita, mustikoita ja vähän vadelmiakin.



Eilinen puutarhakäynti oli kovin tuottoisa. 

Kaikki puut, pensaat ja perennat mitä ostettiin olivat puoleen hintaan. 

Perennoiden nimiä en muista, muuta kuin että kaksi kärhöä ja yksi valkoinen pioni ostettiin. 


Pensaista löytyi vielä yksi koristearonia, syreeni ja punaviinimarjapensas. 

Koristearonia istutetaan mahd. kyseiselle paikalle, syreeni pääsee tien viereen

Puuksi ostettiin mongolian vaahtera, jonka istutuspaikaksi on ajateltu tontin reunaa, 

koristealtaan viereen.

Äiti toi tuliaisiksi omenapuun, Pirjaa -lajikkeeltaan. On sen aikonut ostaa

pojalle, kun meillä on oma piha, niin nytpä saadaan sekin kasvamaan. Omenasatoa odotellaan jo nyt.

Omenapuun paikka tulee olemaan luultavasti koristealtaan toisella puolella. 

Punaviinimarjapensas istutetaan tontin perälle, josta muuten löytyy yks aivan kärsinyt 

karviaismarjapensaskin, jonka leikkuu jää keväälle myöskin.

Paikat puille ja pensaille on koitettu valita niin, että ajettavalla ruohonleikkurilla leikkaaminen 

olisi edelleen mahdollisimman helppoa. Ja toki että ne näkyis pihasta nätisti ja erottuisivat eduikseen.


Meillä on villiintyneitä vattupuskia tontin perällä. Näidenkin siivous jää ensi kevääseen.

Marjoja tulee jonkin verran. 

Nyt ei tosin pakkaseen riittänyt, kun kaikki sato on syöty suoraan puskista.


Ja tokihan pihatöihin kumppparit tarvitaan. Prismasta löysin 15 eurolla nämä pirtsakat saappaat,

kokokin oli juuri oikea.


Oon antanu ohjat äitini käsiin pihan suunnittelussa ja toteutuksessa. Kokemusta hällä on

niin monesta pihasta ja puutarha-asiaoista, että ei vois parempaa pihasuunnittelijaa ollakaan.

Nykyään on kuulemma muodissa se, että on erilaisia kasveja pensasaidassakin. 

Meille tulee risteyksestä ensimmäiseen valotolppaan taikinamarjaa, 11 pensasta kaikkiaan. 

Valotolpan viereen seuraavaksi istutetaan syreeni ja niiden jälkeen rivi idänvirpiangervoa.

Vaihtuvuus kuulostaa mukavalta. Sitä paitsi perennat ja pensaat on pitkälti katottu sen mukaan

mitä äitini + tuttujen pihalta löytyy... Sieltä saadaan pensaita ja perennoita, omalta takapihaltakin 

löytyy perennoja, joita siirretään uusiin paikkoihin.


Kinkkukiusaus maistuu näin syksyisinä päivinä. Isosta vuuasta riittää pariksi päiväksi koko väelle.

Eikä olleet ensimmäiset tortut nämä eilen illalla paistetut.



Pihahommat jatkuu huomenna... Täytyy lähteä kuorikatteen hakuun, 

samoin multakuormaa lapioimaan ja tehä uus reissu puutarhalle.


Nousevan kuun alkupuolella pitää kuulemma istutushommat tehä, niin istutukset menestyy paremmin 

ja laskevan kuun puolella raivaushommat, niin ei nousis niin paljon rikkakasveja jne...

Toivottavasti tämä pitää paikkaansa, sillä heti huomenna alkaa istutushommat tällä tontilla.


6 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa puutarhasuunnitelmat! Mä tykkään pihahommista, meillä vaan ei niitä ole, täytyis jotain istutuksia kehitellä että sais työntää sormet multaan. Söpöt kumoset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä mä oon niin tyytyväinen että viimeinkin saadaan pensasaitaa, puuta jne... Näkösuoja kun ei koskaan varmaan haitaksi oo. :)

      Poista
  2. Mä ostin myös jo pakastimeen torttutaikinaa.. :D Kivan kuuloiset pihasuunnitelmat!

    -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei muuta kuin torttujen tekoon. Sitä ei muistakaan miten hyviltä ne maistuu taas... :)

      Poista
  3. Mun kommentti ei varmaan tullut perille?
    Tosi paljon tullu kyllä mustaviinimarjoja teillä! Meillä on jotain 4-5 mustaa pensasta, ja saatiin n. 5 dl :/ Tosi huonosti tulee mustaa aina, mut punasia ja valkosia sitten senki eestä!
    Vadelmiakaan meillä ei tuu ku pari hassua marjaa joka vuosi, mutta se ei niin haittaa ku ei tykätä niistä paljon muutenkaan :) Mutta jotain varmaan pitäs tehä noille pensaille!

    Olipa mukava kun tulit moikkaamaan Prismassa! Jospa sitä tästä lähin itekkin tunnistais sinut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa,

      ei oo tullu muuta kommenttia sulta kuin tämä... :/ Eli näköjään kaikki ei aina tuu perille. Kannattaa olla aina kirjautuneena sisään, ennen kuin kirjottaa ja koittaa julkaista viestiä. Itelle on monesti käyny niin, ettei oo kommentti perille ja sen on saanut kirjottaa uuestaan, kun käyttäjänä on ollu nimetön ja vaikka oisin sen julkaisun jälkeen kirjautunut sisälle...

      Ohhoh, kylläpä on pieni ollu teijän mustaviinimarjasato. Kannattaa varmaan keväällä vetää maan tasalle kaikki huonosti satoa tuottavat pensaat niin ehkä ne sitä elpyy. Tai niin äitini ainakin meinas kun meijän karviaismarjapensaan näki. Ja vattujen kans pääsis helpommalla kun katkasis suoraan aina sen oksan josta on poiminu jo marjat, koska nekään ei seuraavana vuonna enää samoihin oksiin marjoja tee.

      Tuosta tapaamisesta prismassa. Ajattelin että pitäähän se moikata kun luulin tunnistavani sut ja onneksi en erehtynyt. Niin kun on joskus käyny. Oli mukava vaihtaa muutama sana kasvotusten. :)

      Poista