maanantai 14. heinäkuuta 2014

Heinäkuun alun lomakuulumisia


Kuluneella viikolla käytiin Kalajoella rannalla. Ajeltiin myös loma-asuntomessualue läpi 

ja poika pääsi käymään puistossa kiipeilemässä vähän isommassa telineessä, kun ei täällä 

meillä päin tämmösiä telineitä ookkaan.


Vaikka mentiin vasta illaksi, niin hyvin vielä tarkeni ja aurinkokin paistoi.

Käytiin uimassa ja käveltiin rannalla.



Syötiin mansikoita ja muitakin herkkuja.


Rakennettiin hiekkakakkuja.




Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna käytiin weteraanikonepäivillä. 

Kuten nimikin kertoo, vanhoja koneita oli paljon ja montaa sorttia.

Siellä jos missä pieni ihminen viihtyy ja niin tekee isompikin.


Oli kaiken kokoista, väristä, näköistä ja kuntoistakin.


Tänä vuonna koululla oli hääteema. Kaikenlaista vanhaa häätavaraa ja hääpukuja laitettu esille.





Täytyy sanoa, että tämä näyttely iski itseeni kyllä. Edellisen kerran, pari vuotta sitten,

kun kyseisillä päivillä käytiin, samaisella koululla oli esillä marimekon kankaita eri vuosikymmeniltä.


Yläkerrassa taasen oli vanha koulunäyttely. Pulpetteja eri vuosikymmeniltä, 

vanhoja opetustauluja ja oppikirjoja jne.





Oli vanhoja autoja, mielenkiintoinen vanha asuntovaunu....


Ja lähiruokaa.

Jos et oo vielä käyny niin kannattaa poiketa jo ens vuonna!


Tänään sitten hain meille myös mansikat, 

16 kg yhteensä.

Siistimis- ja pakastusoperaatiotkin on jo tehty.


Niin monesti on loppuneet kesken, että todennäkösesti nämä nyt sitten riittää 

kahdelle aikuiselle ja vierasvaroihin.


Paljonko teidän talouteen ostetaan mansikoita kesäisin ja monellekko hengelle?


7 kommenttia:

  1. Nallikarissa on vastaava teline, mutta isompi, ja mulla ihan työpaikaltakin löytyy tuollainen :D Minä en ole vielä pakastanut mansikoita ollenkaan. Oon huono ottamaan niitä pakkasesta, mutta näin tuoreina kyllä nautitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpa mansikoita saiski tuoreena ympäri vuoden ja varsinkin kotimaisina

      Poista
  2. Meillä oli n.20kg viime vuonna yhteensä ja loppuivat auttamatta kesken. Tänä kesänä aiotaan varautua paremmin. T.mansikoiden suurkuluttajat ;-)

    VastaaPoista
  3. Ihania rantakuvia <3 ja nuo museot ja näyttelyt on kyllä hienoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan käyty varmaan lähes joka kesä jossakin museon tyyppisessä paikassa. Vanhat esineet vaan on niin kauniita.

      Poista
  4. Kivan näkönen blogi sulla. Täälä ostettiin mansikoita tänä vuonna 15kg. Viime vuonna oli 8 tai 12kg kun ei muista ja loppui jo helmi-maaliskuussa. Säästeliäästi syötiin. Luulen nyt riittävän.

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Meilläkin piti säästellä tosissaan kun edellisenä kesänä jäi mansikat kokonaan ostamatta. Luulis 15 ja 16 kg hetkeksi riittävän. ;) Tervetuloa seuraamaan!

    VastaaPoista