maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!


Tunnelmallista, rauhallista, lämpöistä ja rakkauden täyteistä joulunaikaa 

kaikille blogini lukijoille!  

Meidän perhe hiljentyy joulunviettoon. 


Joulupuu on rakennettu, 

joulu on jo ovella.

Namusia ripustettu 

ompi kuusen oksilla.


Sanat G. O. Schöneman


Pienin käsin maalatut, joulun kauneimmat tuikkukupit <3 


Viime vuoden joulualesta löytyneet Aarikan tontut on ainoat tontut,

jotka meidän talosta löytyy ja ihanat ovatkin. 



Ja hyvä, lämmin, hellä

on mieli jokaisen.

Oi jospa ihmisellä, 

ois joulu ainainen! 


J. H. Erkko



Eilen saimme olla rakkaan kahdeksannen kummilapsemme, pienen tytön, ristiäisissä. 

Kaunis juhla ja nätin nimen olivat vanhemmat lapselleen valinneet.

Sain olla sylikummina pienokaiselle. 

Tänään pikkusisko ja -veli kävivät kylässä ja aaton vietämme oman perheen 

kesken kotona. Tämä joulu on ensimmäinen omassa kodissamme, toinen 

oman perheen kesken. 


On mukava, kun pääsemme muodostamaan omia jouluperinteitämme. 

Meidän jouluun kuuluvat kauneimmat joululaulut, riisipuuro, joulurauhan julistus, 

joulusauna, jouluateria, kynttilöiden vienti haudalle, lahjat, kynttilät, joulukukat 

ja aito kuusi ja sen ihana tuoksu.


Tänä vuonna pääsin laulamaan kauneimpia joululauluja pariin kertaan. 

Lisäksi kotona kuuntelen päivittäin.  

Amaryllikset, joulutähti ja tulilatva koristavat kotiamme tänä jouluna. 


3 kommenttia:

  1. Me tykätään ainaki viettää jouluaattoa omasa kojisa, nyt kolmannen kerran :) nuo Aarikan tontut on ihania. Oon ajatellu et keräis niitä pikkuhiljaa mut vielä on kerääminen alottamatta. Mukavan joulusia kuvia!

    VastaaPoista
  2. Ihanan tunnelmallisia kuvia :). - Hanna

    VastaaPoista
  3. Päivi: Oli se erilaista viettää joulua täällä keskenään. Mukavaa se, että saa tehdä juuri niitä asioita mitkä itselle on joulussa tärkeimpiä ja tulee nukuttua hyvin. Ps. Aarikan tontut oli viime viikolla ainakin cittarissa puoleen hintaan. Oli vielä aika paljon jäljellä... Harkitsin, josko sarjamme saisi lisäystä, mutta toistaiseksi jäivät vielä kauppaan.

    Hanna: Kiitos! :)

    VastaaPoista