torstai 12. joulukuuta 2013

Piparitalo, korttiaskartelua ja sairastelua


Eilen tehtiin pojan kanssa piparitalo valmiiksi. En ole koskaan ollut mikään rättääjä, 

enkä tykkää yhtään tämmösistä pikkutarkasta näpräämisestä, mutta tämännäkönen talo me saatiin 

aikaan, kun ensin piirrettiin ja leikattiin kaavat kahteen kertaan. Otettiin mallia yhdestä blogista, 

eikä suinkaan omin päin.

Taikinat ostettiin kaupasta. 


Haastetta oli kyllä reilusti enemmän viime vuotiseen taloon verrattuna. Palovammoja tuli kuitenkin vain 

yhden etusormen päähän. Viime vuonna sain niitäkin enemmän. 

Viime vuonna tein elämäni ensimmäisen piparitalon ja -kuusen. 


Nostin taljan kaapista kiikkutuoliin, mukavasti tuo lämpöä ja pehmeyttä kovaan tuoliin. 

Ja vaihdoin kiikkutuolin olohuoneeseen. Tämä on mielestäni istumamukavuudeltaan edeltäjäänsä 

parempi, malli on jotenkin miellyttävä. 


Jotakin pieniä jouluisia ostoksia on kotiin tehty. Aika hyvin kaikkea löytyy jo, mutta näitä tarvin, 

koska tulee leivottua ja muutenkin keittiössä touhuttua aika paljon. Ja keittiöpyyhkeet jos mitkä kuluu. 


Joulukorttiaskareltelua, viime tipassa tietenkin. Tavoitteena on saada nämä postiin huomiseen 

mennessä. 


..... Lopuksi vielä herkku mitä kannattaa tehä jos jää lohta ruualta yli, 

Real -täysjyväruisleipää, lohta ja kevytmajoneesia halutessaan. Välillä laitan, välillä en. 

Myös salaattia ja tomaattia, kurkkua tms voi laittaa, mutta tulee syödyksi näinkin rivakkaan tahtiin. 



Muita kuulumisia. Opparin kirjoitus etenee. Pojan kuumeilun päätteeksi todettiin tulehdus 

toisessa korvassa. Eilen saatiin antibiootit siihen. Ehkä tämä sairastelu sitten tällä erää olis tässä - 

toivotaan. Ja tänään tein jouluostoksia verkossa, niin kätevää kuin se onkin, kun ei tarvi kotoa poistua 

mihinkään ruuhkaan. Pari pientä juttua tosin on vielä haettava. 


Ja verenluovutus siirty taas viikolla, koska olo ei edelleenkään ole normaali... Jotta, jospa tämä tästä

vielä ennen joulua!  




2 kommenttia:

  1. Hienon piparitalon ootte väsänny! Meilläkin saanu korvaan kuureja käydä hakemassa. Siellä varmaan ollaan jo siitä toivuttu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kuulostaa olevan vaikka mitä tautia liikkeellä... Nyt on mahatautia naapurustossakin... Täytyy vaan pitää peukkuja, ettei tartu näin joulun alla. Korvakipu helpotti heti kun poika sai kuurin, onneksi. :)

    VastaaPoista